Joukkuefrisbeegolfin Suomen mestaruuksista pelataan Lohjalla

Joukkuefrisbeegolfin SM-kilpailut pelataan Lohjalla Laakspohjan ja Sammatin frisbeegolfradoilla 12.-13.9.2020. Suomen mestaruudet ratkotaan kahdessa eri sarjassa: avoimessa ja sekajoukkueiden sarjassa.

Kummassakin sarjassa on mukana yhteensä 18 joukkuetta, joissa kussakin on neljä jäsentä. Sekaluokan joukkueissa on oltava mukana yksi naispelaaja sekä ikäluokkapelaaja (juniori 18 tai alle, tai seniori 40 tai yli). Avoimeen luokkaan voivat osallistua kaikki pelaajat.

Joukkuefrisbeegolfissa kilpaillaan nimensäkin mukaisesti joukkueena. Kilpailu koostuu yhteensä neljästä eri kierroksesta, joista kahdella pelataan koko joukkueen voimin, ja kahdella kierroksella pelataan pareittain. Voittajat ratkotaan joukkueen kilpailussa heittämien heittojen lukumäärän perusteella.

Avoimen luokan kilpailussa viime vuonna Suomen mestaruuden voitti Oulun frisbeeseuran joukkue. Seuralla on vahva edustus myös Lohjalla, sillä kolme neljästä mestaruusjoukkueen jäsenestä on mukana myös tänä vuonna. Tämän vuoden kilpailuissa seuraa edustavat Jukka Tyni, Juho Parviainen, Kristian Kuoksa ja Jan-Eerik Luukkonen. Avoimeen sarjaan ilmoittautuneiden joukkueiden yhteisratingin perusteella kovan haasteen oululaisille heittävät muun muassa Talin Tallaajat sekä viime vuoden hopeajoukkue Vuorelan Veikot.

Sekasarjassa viime vuoden mitalisteista on mukana Ähtärin Urheilijoiden joukkue, joka sijoittui silloin hopealle. Lohjalla joukkue pelaa samalla jäsenistöllä: Heikki Saunanen, Tuomas Autio, Aati Vesala ja Anna-Sofia Haipus. Joukkue on myös sekasarjaan ilmoittautuneiden yhteisrating-listan kärjessä. 

Kummassakin luokassa pelataan kumpanakin kilpailupäivänä kaksi kierrosta. Päätöskierros alkaa sunnuntaina klo 15.20.

Kilpailu Disc Golf Metrixissä