SFL:n varustekassit, syyskauden haku 30.6.-21.7.

SFL:n jäsenseuroilla on jälleen mahdollisuus hakea käyttöönsä maksutonta varustekassia. Seura voi hakea varustekassia itselleen esimerkiksi junioritoimintaan liittyvän projektin toteutusta varten. Varustekassien myöntö on harkinnanvaraista.

Varustekassi on liiton toimintamuoto, jonka tarkoituksena on tukea jäsenseurojen toimintaa liiton vision painopistealueiden mukaisesti. 

Kassi ei kustanna jäsenseuroille mitään. Kassit myönnetään harkinnanvaraisesti ja päätökset niistä tekee liiton hallitus. Hakemuksia arvioidaan suunnitelman kattavuuden perusteella sekä sen mukaan, miten hyvin suunnitelma tukee  liiton vision toteutumista (esimerkiksi lapsi- ja nuorisotoiminta, seuratoiminta, yhdenvertaisuus). Varustekassit on tarkoitettu seuran jatkuvan toiminnan ja useampien projektien toteutukseen, eikä esimerkiksi yksittäisessä tapahtumassa eteenpäin jaettavaksi.

Varustekassien kokoamisesta ja toimituksesta vastaa Powergrip. Kokonaisuuteen sisältyy:

  • Kassi SFL:n logolla
  • 30 aloittelijaystävällistä Latituden kiekkoa SFL:n logolla
  • 30 markkeria SFL:n logolla
  • 20 kartiota
  • Pilli
  • 2 frisbeegolfopasta 

Ja näin se sitten toimii:

  1. Täytä varustekassin hakulomake.
  2. SFL:n hallitus käsittelee hakemuksenne. Toiminnanjohtaja tiedottaa hakijaa hakupäätöksestä haun päättymisen jälkeen.
  3. Tilaus toimitetaan eteenpäin.
  4. Powergrip lähettää sovitun kassin seuralle.
  5. Suunnitellun toiminnan jälkeen SFL pyytää toiminnasta lyhyen raportin.

Varustekassien syyskauden hakuaika on käynnissä 30.6.-21.7.2020. Vain hakuajan puitteissa saadut hakemukset käsitellään.

Lisätietoja: 

Anniina Ihamäki
Toiminnanjohtaja
toiminnanjohtaja@frisbeegolfliitto.fi