Avoimessa luokassa voittotaisto eteni ratkaisupeliin
Ensimmäisen päivän jälkeen avoimen luokan johdossa olivat kankaanpääläisseura Tomoottajat Disc Golfia edustavat Hannele Määttä ja Jarmo Aulu. Heistä vain yhden heiton jääneenä toisella sijalla olivat Puskaputtaajien Tinja Väisänen ja Väinö Mäkelä. Kärkikorttia täydensivät Jyväskylän Liitokiekkoilijoiden Sonja Laine ja Lauri Lehtinen, jotka olivat puolestaan vain kahden heiton päässä kärkisijasta. Tiukka taistelu oli luvassa, eikä mitaleita oltu vielä ensimmäisen päivän jälkeen jaettu.

Jarmo Aulu. Kuva: SFL / Kajsa Wickström
Ja tiukkahan siitä taistelusta tuli. 18 pelatun väylän jälkeen Määttä ja Aulu sekä Laine ja Lehtinen olivat päätyneet tasatulokseen 183 heitolla (+3), ja kilpailun voittoratkaisut etenivät sudareille. Sudareita kesti yhden väylän verran, ja väylän lopuksi Määttä ja Aulu kruunattiin Suomen mestareiksi. Laine ja Lehtinen ottivat hopeaa, Väisänen ja Mäkelä SM-pronssia.

Avoimen luokan kärki. Kuva: SFL / Kajsa Wickström
Sylmanille ja Nybergille toinen mestaruus sekaparifrisbeegolfista
MP40-luokassa yksi pari erottui joukosta ensimmäisen päivän jälkeen. Helsinkiläisseura Talin Tallaajien Kristiina Sylman ja Tommi Nyberg olivat hankkineet viiden heiton kaulan Nina Rajalaan (Järvenpään Frisbeegolf) ja Riku Tähtiseen (Mikkelin Frisbeegolf).
Johto piti, ja maaliin tullessa parien ero oli 6 heittoa. Lopputuloksella 193 heittoa (+13) Sylman ja Nyberg nappasivat toisen sekaparifrisbeegolfin Suomen mestaruutensa. Kaksikon edellinen mestaruus MP40-luokasta on vuodelta 2017. Jenni Grönvall (Frisbeegolfseura Sankariheittäjät, Helsinki) ja Jori Löytynoja (BSC Disc Golf Team, Oulu) säilyttivät niin ikään asemansa ja sijoittuivat Rajalan ja Tähtisen jälkeen SM-pronssille.

40-vuotiaiden kärki. Kuva: SFL / Kajsa Wickström
Ensimmäistä kertaa historiassa oli tarjolla Suomen mestaruuksia myös MP50-luokassa. Historian ensimmäisen mestaruuden kirjasivat nimiinsä ylivoimaisella tavalla Kirsi Kaikkonen (Hangon Hyrskyt) ja Heikki Savolainen (Talin Tallaajat) tuloksella 211 heittoa (+31).

Kuva: SFL / Kajsa Wickström
Toiseksi sijoittuivat Paula Hiironen ja Tero Koivu Puskaputtaajista, pronssia veivät puolestaan espoolaisseura Puskasotureita edustavat Pirjo Hollemo ja Jouni Holopainen.

50-vuotiaiden kärki. Kuva: SFL / Kajsa Wickström
MJ18-luokassa Silva Saarinen (Riihimäen Frisbeegolf) ja Veeti Sorsa (ReTee, Janakkala) pelasivat kisojen parhaimman kierroksensa alternatella. Viimeisellä kierroksella kaksikko pelasi tuloksen 75 heittoa (+15) ja päätyi näin yhteistulokseen 232 heittoa (+52). Nuoret pelaajat ansaitsevat erikoismaininnan hienosti pelatusta saariväylästä: bestillä pirkko, toughilla bogi ja tänään Silvan avauksella saareen ja par-tulos korttiin.

18-vuotiaiden Suomen mestarit. Kuva: SFL / Kajsa Wickström
Onnittelut kaikille tuoreille Suomen mestareille ja palkintosijoille yltäneille pareille!
Teksti ja kuvat: Kajsa Wickström