Hole-in-one ja rataennätys Prodigy Disc Pro Tourilla Lahdessa

Frisbeegolfin kotimaisen kärkikiertueen Prodigy Disc Pro Tourin päätösosakilpailu pelataan 1.-2.9.2018 Lahdessa. Mukkulan radalla pelattava kisa on kiertueen neljäs ja samalla viimeinen osakilpailu, jossa ratkeaa myös kokonaiskilpailun voittajat.

Lauantain ohjelmaan kuului kaikkien kilpailijoiden osalta kaksi kierrosta Mukkulan 18-väyläisellä nurmiradalla. Ensimmäiset pelaajat heittivät avauksensa aamulla puoli yhdeksältä.

Kuva: SFL / Mikko Seppälä

Pilvinen, mutta tyyni sää tarjosi aamupäivän aikana hyvät heitto-olosuhteet. Yksi päivän hienoimmista onnistumista nähtiinkin pikapuoliin, kun miesten avoimessa (MPO) pelaava Tomi Jokela (Nokian frisbeeseura) heitti väylällä numero 13 hole-in-onen.

Ajoittaisesta sateesta huolimatta taso jatkoi kova pitkin päivää. Järjestävän seuran Lahden Frisbee Clubin Mikael Häme heitti toisella kierroksellaan uuden rataennätyksen, joka kirjataan nyt lukemiin -13. Häme pitää lauantain jälkeen hallussaan avoimen luokan jaettua kolmatta sijaa kahden kierroksen yhteistuloksella -18. Kärjessä on Jesse Nieminen (Vuorelan Veikot, Siilinjärvi) tuloksella -21 ja toisena Leo Piironen (Nummelan frisbeeseura), joka heitti yhden bogittoman kierroksen ja lähtee sunnuntaihin tilanteesta -20.

Järjestäjäseuran Mikael Häme heitti lauantaina uuden rataennätyksen. Kuva: SFL / Mikko Seppälä

Masterseissa MP40-luokan kärkisijaa pitää Ville Piippo (Team Hippo, Espoo) yhteistuloksella -6. MP-50 luokan johdossa on Ville Kotamäki (Nummelan frisbeeseura) tuloksella -2. MP60-luokassa kauden päätöskisaan yksin lähtenyt Harri Hynönen (Hangon Hyrskyt) päätti lauantain tilanteessa +8.

Naisten avoimessa luokassa (FP40) kolme kilpailijaa oli ensimmäinen kierroksen jälkeen tasatilanteessa +3. Loistokautta pelaava Henna Blomroos (Rauman Frisbee) nousi toisella kierroksella takaa-ajoasemasta kärkeen heitettyään tuloksen -3. Tourin kaikki aiemmat osakilpailut voittanut Blomroos aloittaa näin sunnuntain tilanteesta +2 ja johtaa Lahden osakilpailua luokassaan. Kakkossijaa pitää hallussaan Nummelan frisbeeseuran Eveliina Salonen, jolla on taskussaan kolme hopeasijaa edellisistä osakilpailusta. Salonen aloittaa sunnuntaina tuloksesta +4 ja kolmantena kisaava Jenni Eskelinen (Oulun frisbeeseura) puolestaan tuloksesta +8.

Naisten FP40-luokan johdossa on Kristiina Sylman (Talin Tallaajat, Helsinki), joka kirjautti tuloskorttiin kahden kierroksen saldoksi +19.

Kristiina Sylman tarrasi kiinni FP40-luokan osakilpailu- ja kiertuevoittoihin. Kuva: SFL / Mikko Seppälä

Kilpailu jatkuu sunnuntaina kello 9:00 alken. Päätöspäivänä heitetään yksi kierros, jonka seurauksena kaikissa luokissa ratkeaa niin osakilpailuvoitto kuin koko tourinkin voittajat.

Tapahtumaan on katsojilla vapaa pääsy.

Väyläkohtaiset tulokset.

Kuvia kilpailuista.