Elo, Hirsimäki, Vesala ja Tohni EM-mitaleille mastereissa

Suomen joukkue rohmusi yhteensä 10 mitalia frisbeegolfin EM-kilpailuista Kroatiasta. Masters-luokista mitaleita tuli yhteensä neljä, yksi kustakin luokasta.

Hirsimäeltä upea finaalitaisto – EM-hopeaa

40-vuotiaissa (MP40) Ranskan Sylvain Gouge suuntasi lauantain finaalikierrokselle neljä heittoa Janne Hirsimäen edellä. Finaalikierros alkoi tasaisissa merkeissä. Kilpailun puolivälissä Gouge kirjautti tuloskorttiinsa kaksi perättäistä bogeyta, mikä avasi mahdollisuuden Nummelan frisbeeseuraa edustavalle Hirsimäelle. Kierroksen päätteeksi Hirsimäki oli rutistanut Gougen kanssa tasoihin, kokonaistulokseen 226 heittoa (-14). 

Tämän myötä Euroopan mestaruuden kohtalo ratkaisiin äkkikuolema-periaatteella pelattavalla ratkaisupelillä. Ratkaisu Gougen hyväksi nähtiin jatkopelien toisella väylällä. MP40-luokan kultaa vei näin ranskalainen Gouge ja hopeaa Hirsimäki. Pronssille sijoittui Ruotsin Anders Swärd. Marko Hämäläinen sijoittui seitsemänneksi ja Teemu Holappa yhdeksänneksi.

Joukkueen kapteeni Hirsimäki nappasi EM-hopeaa. Kuva: Rene Westenberg

Hirsimäen hieno loppukiri ja yltäminen mestaruustaistoon ei ollut itsestäänselvyys, sillä ennen finaalia vihtiläinen kärsi selkävaivoista.

”Finaalikierrokselle lähdettiin ristiriitaisin tuntein. Selkäni vaivasi minua koko kisaa edeltävän viikon ja uudelleen kolmannella kierroksella. Sain homman hyvin haltuun fyssarini puhelinavustuksella ja kierros menikin tänään hyvin. Viimeistä kruunua vaille jäi vain tällä kertaa.”

Suomen joukkueen kapteenina toiminut Hirsimäki kertoo olevansa erittäin tyytyväinen kilpailuiden kokonaissaldoon.

”Kisat menivät Suomen joukkueelta erittäin hyvin. Saimme yhteensä 10 mitalia, jokaisesta luokasta vähintään yhden. Ei tässä voi olla kuin tyytyväinen!”

Anna Elolle EM-pronssia

40-vuotiaissa naisissa (FP40) Euroopan mestariksi kruunattiin kierros kierrokselta osakkeitaan nostanut Sveitsin Natalie Holloköi. Holloköi suuntasi finaaliin toiselta sijalta kaksi heittoa Tanskan Lydie Hellgrenistä sekä heiton etumatkalta Anna Eloon nähden. Nousujohteisesti pelannut Holloköi pelasi finaalipäivänä parhaan kierroksensa ja vei voiton kokonaistuloksella 281 heittoa (+33). Kuusi heittoa Holloköin takana Hellgren nappasi EM-hopeaa, kaksi heittoa Hellgrenistä jäänyt Elo puolestaan pronssia. 

”Olin tyytyväinen mitaliin, mutta pelini oli aika epävarmaa. Ensimmäinen kierros sujui parhaiten. Viimeiset väylät olivat rankkoja kuumassa kelissä, mutta fiilis on silti tässä vaiheessa mahtava”, Elo kommentoi. 

Suomen toinen edustaja Kristiina Sylman sijoittui tiukassa otatuksessa kahdeksanneksi.

Anna Elo, Kari Vesala, Markku Tohni. Kuvat: SFL / Marika Salmi

Vesalalle pronssia mielettömän kirin päätteeksi

50-vuotiaissa (MP50) EM-kultaa vei kilpailua alusta saakka johtanut Ruotsin Hans Tegebäck kokonaistuloksella 225 heittoa (-23). Tegebäck voitti mestaruuden kymmenen heiton erolla hopealle sijoittuneeseen Espanjan Carlos Ríoon nähden. 

Tegebäckin ja Ríon takana pronssimitalista käytiin sen sijaan erittäin tiukka kamppailu. Koko kilpailun ajan neljännellä sijalla väijynyt Kari Vesala yltyi finaalipäivän kunniaksi huikeaan kiriin. Kilpailun puolivälissä Vesala saavutti kilpailussa aiemmin kolmantena olleen Belgian Jean-Louis Tanghen, ja niin ikään vahvaa nousua tehnyt Itävallan Otfried Derschmidt oli puristanut itsensä vain neljän heiton päähän kaksikosta. Erot pelaajien välillä tiivistyivät viimeisten väylien aikana, mutta lopulta Vesala vei EM-pronssin vain yhden heiton erolla Derschmidtiin ja kahden heiton erolla Tangheen. Vesalan kokonaistulos oli l244 heittoa (-4).

”Rata oli ehkä vähän vaikeampi kuin odotin. Viimeiselle kierrokselle lähdin vähintään pronssimitali mielessäni, ja melko nopeasti sainkin nopeasti Belgian Tanghen kiinni. Keli oli tänään kisaviikon ylivoimaisesti kuumin. Olen tyytyväinen mitaliin, vaikka oma peli jättikin hiukan vielä toivomisen varaa”, Vesala kommentoi.

Myös Suomen toinen edustaja, Ville Kotamäki, pelasi Kroatiassa nousujohteisesti. Kotamäki sijoittui kilpailussa kuudenneksi yhteistuloksella 252 heittoa (+4). 

Tohnille EM-hopeaa

60-vuotiaissa (MP60) Suomea edustanut Markku Tohni sijoittui luokassaan EM-hopealle. Kolmen kierroksen jälkeen Tohni piti hallussaan kilpailun johtopaikkaa. Luokan puolustava Euroopan mestari, Ruotsin Olle Samuelsson kuitenkin saavutti Tohnia kilpailun keskivaiheilla, mennen lopulta ohi haastavalla väylällä 13. Samuelsson piti johtonsa kilpailun loppuun saakka, ja voitti toisen perättäisen mestaruutensa 60-vuotiaiden luokassa. 

Lopputuloksissa marginaalit voittajan, hopeasijan ja pronssin välillä olivat lopulta äärimmäisen tiukat. Samuelsson vei kultaa kokonaistuloksella 268 heittoa (+20), Tohnin jäädessä Samuelssonista lopulta vain yhden heiton päähän lukemin 269 heittoa (+21). Vastaavasti Sveitsin Paul Francz jäi vain yhden heiton päähän Tohnista, saldona siis EM-pronssia tuloksella 270 heittoa (+22). 

”Kisat menivät yli odotusten. Mitali oli tietysti tavoitteena, ja se saatiin”, Tohni kertoi. 


EM-joukkueen yhteistyökumppani:

EM-kisojen tulospalvelu Metrixissä