Blomroos ja Piironen frisbeegolfin Suomen mestareiksi

Vuoden 2018 frisbeegolfin SM-kilpailut Tampereella on saatu päätökseensä. Taistot sekä avoimen että naisten luokan Suomen mestaruuksista ratkaistiin vasta finaalikierroksen viimeisillä väylillä.

Torstaista sunnuntaihin järjestetyt SM-kilpailut pelattiin uudella, erittäin haastavalla Tampereen frisbeegolfkeskuksen radalla. Pelaajien kierrokset 18-väyläisellä SM-radalla kestivät kahdesta ja puolesta tunnista neljään ja puoleen tuntiin. 

Avoimen luokan mestaruus ratkesi vasta viimeisellä väylällä 

Avoimessa luokassa asetelmat ennen viimeistä kierrosta olivat äärimmäisen tiukat. Lauantain kierroksen jälkeen johtoa piti hallussaan Väinö Mäkelä (Puska Puttaajat, Laukaa) vain heiton erolla Nummelan frisbeeseuran Leo Piiroseen ja viiden heiton erolla niin ikään Nummelan frisbeeseuraa edustavaan Janne Hirsimäkeen. 

Piironen aloitti finaalikierroksen väkevästi ja siirtyi kilpailun kärkeen ennen kierroksen puoliväliä. Piirosen johto Mäkelään kasvoi enimmillään kuuden heiton mittaiseksi, mutta Mäkelä kuroi eroa jälleen hieman kiinni väylillä 10-13. Heidän takanaan Hirsimäki teki puolestaan koko kierroksen ajan tasaista ja laadukasta jälkeä, ja hiipi vähitellen eron kärkikaksikkoon kiinni. 

Päätösväylälle lähdettäessä Piironen johti kilpailua niukasti yhden heiton erolla Hirsimäkeen. Loistavan avausheiton tehneen Hirsimäen tasoitusmahdollisuus lipesi epäonnistuneen putin myötä, ja lopulta sekä Hirsimäki että Piironen pelasivat viimeisen väylän par-tulokseen. 

Dramaattisten vaiheiden jälkeen Piironen piti näin lopulta yhden heiton johtonsa ja kruunattiin Suomen mestariksi yhteistuloksella 247 (-9) ennen Hirsimäkeä 248 (-8) ja pronssille sijoittunutta Mäkelää 251 (-5). Hirsimäen upea nousukierros oli koko kisaviikon ainoa bogey-free-kierros (kaikki väylät par tai alle). 

Leo Piironen tuulettaa huippujännittävän kierroksen päätteeksi Suomen mestaruuttaan. Kuva: Eino Ansio / Innova Europe

”Olo on aika sanaton, tämä kierros oli melkoista vuoristorataa. Osasin odottaa, että väylät 12-14 menevät hieman heikommin, mutta olo on nyt voiton ratkettua helpottunut”, uransa kolmannen Suomen mestaruuden voittanut Piironen kertasi.

Avoimen luokan kärkikolmikko: 1. Leo Piironen 2. Janne Hirsimäki 3. Väinö Mäkelä. Kuva: Eino Ansio / Innova Europe

Blomroos naisten luokan mestariksi

Naisten luokassa Henna Blomroos (Rauman Frisbee) suuntasi finaalikierrokselle johtopaikalta ennen puolustavaa mestaria Eveliina Salosta (Nummelan frisbeeseura) ja kolmatta sijaa hallussaan pitänyttä Anna-Sofia Haipusta (Ähtärin Urheilijat). 

Blomroos ja Salonen pelasivat finaalikierroksen tasaisesti, kummankin päädyttyä lopulta samaan kierrostulokseen 71 heittoa (7 yli parin). Blomroosin edellispäivänä saavuttama johto siis piti loppuun saakka ja hänet kruunattiin naisten luokan Suomen mestariksi yhteistuloksella 284 (+28). Salonen vei SM-hopeaa 292 (+36) ja Haipus viime vuoden tapaan pronssia 302 (+ 46).

Henna Blomroos nousi neljän vuoden tauon jälkeen frisbeegolfin SM-kilpailuiden korkeimmalle korokkeelle. Kuva: Eino Ansio / Innova Europe

”Voitto tuntuu erittäin hyvältä, siitä on aikaa, kun viimeksi voitin Suomen mestaruuden. Rata oli erittäin vaikea. Heti kun kiekko ajautui väylältä sivuun, niin rata rankaisi, ja nämä näkyivät aina heti tuloskortissakin”, kommentoi edelliskerran Suomen mestaruuden vuonna 2014 voittanut Blomroos. 

Naisten luokan kärkikolmikko: 1. Henna Blomroos 2. Eveliina Salonen 3. Anna-Sofia Haipus. Kuva: Eino Ansio / Innova Europe

Linkit ja lisätietoja

Tulokset
SM-kisojen nettisivut
#frisbeegolfsm