Parifrisbeegolfin Suomen mestaruudet ratkottiin Ähtärissä

Parifrisbeegolfin SM-kilpailut huipentuivat tänään sunnuntaina Ähtärissä Mustikkavuoren frisbeegolfpuistossa. Suomen mestaruudet jaettiin yhteensä viidessä eri luokassa: naisten avoimessa (FPO) sekä miesten osalta avoimessa (MPO), yli 40-vuotiaissa (MP40) sekä alle 18-vuotiaiden (MJ18) ja alle 15-vuotiaiden (MJ15) junioriluokissa.

Kussakin luokassa pelattiin viikonlopun aikana yhteensä kolme kierrosta. Miesten avoimessa pelattiin päätöspäivänä sunnuntaina kaksi kierrosta. Muilla luokilla oli sunnuntaina jäljellä enää kolmas eli viimeinen pelikierros. 

 

Nieminen ja Räsänen uusivat Suomen mestaruutensa

Avoimessa luokassa viime vuoden mestaripari Jesse Nieminen (Vuorelan Veikot, Siilinjärvi) & Mikael Räsänen (Deep in the Forest, Kuopio) suuntasi päätöspäivään johtoasemasta. Kaksikon johto säilyi myös aamuisen alternate-kierroksen jälkeen. Parin takana Nummelan Frisbeeseuran Janne Hirsimäki & Teemu Nissinen tekivät kierroksella nousun kolmostilalta kakkossijalle. Joen Liitokiekon Sammy Pylkki & Julius Paakkinen nostivat itsensä sen sijaan kolmostilalle peräti yhdeksänneltä sijalta asti, pelaamalla saman kierrostuloksen kuin kärkipari (-7).

Päätöskierroksen yhtenä tähtihetkenä voidaan mainita Lohjan Liitokiekkoilijoiden Raimo Sokan hole-in-one väylällä 17 (pituus 148 m). Viimeisellä kierroksella nähtiin myös kärkiparin Räsänen & Nieminen ainoa bogey-vapaa kierros (pelimuodosta huolimatta) viidellä birdiellä. Suorituksellaan kaksikko kuittasi itselleen toisen perättäisen Suomen mestaruuden kokonaisheitoin 155 (-28), ennen tasaista jälkeä tehnyttä Hirsimäkeä & Nissistä 163 (-20). 

Pronssin kohtalo ratkaistiin sen sijaan vasta aivan kierroksen viimeisillä väylillä. Kotiradallaan heittänyt Tuomas Autio (Ähtärin Urheilijat) & Antti Kotilainen (Kivijärven Kivekkäät) pitivät pään kylmänä, ja kaksikko pelasi mestariparin lisäksi ainoan miinusmerkkisen kierrostuloksen tough shotilla. Tämä suoritus riitti nostamaan parin SM-pronssille kokonaistuloksella 166 (-17).

Avoimen luokan kärkiparit (vas. Hirsimäki & Nissinen, Nieminen & Räsänen, Autio & Kotilainen. Kuva: SFL / Leena Saunanen

Eskelinen ja Laitinen naisten mestaruuteen

Naisten luokassa nähtiin sunnuntaina tiukka taistelu, kun yhden heiton johtoaseman turvin viimeiselle kierrokselle lähteneet Eveliina Salonen (Nummelan Frisbeeseura) & Jenna Hirsimäki (Helt Jees, Janakkala) saivat haastajakseen parin Jenni Eskelinen (Oulun Frisbeeseura) & Maija Laitinen (Rovaniemen Rolffarit). Molemmat parit pelasivat hyvän päätöskierroksen, mutta Eskelinen ja Laitinen onnistuivat pelaamaan par-tuloksen, Salosen ja Hirsimäen ottaessa kierrostulokseensa kaksi plussaa. 

Eskelinen & Laitinen nousivat näin heiton erolla Suomen mestareiksi 193 (+4) ennen Salosta ja Hirsimäkeä 194 (+5) sekä SM-pronssille kokonaistuloksella 200 (+11) itseään pelannutta Anna-Sofia Haipusta (Ähtärin Urheilijat) & Sini Lindholmia (Lahden Frisbee Club).

Kuvassa heittävä Jenni Eskelinen kipusi parinsa Maija Laitisen (vas.) kanssa sunnuntaina naisten Suomen mestaruuteen. Kuva: SFL / Timo Ahopelto

Juniorit säväyttivät jälleen

Alle 18-vuotiaissa Oskari Vikström (Jyväskylän Liitokiekkoilijat) & Niklas Anttila (Deep in the Forest) sekä Jyväskylän Liitokiekkoilijoiden kaksikko Lauri Lehtinen & Matias Puikkonen suuntasivat viimeiselle kierrokselle kutkuttavasti tasatilanteesta. Vikströmin & Anttilan erinomainen pelivire säilyi ja vaikeasta pelimuodosta huolimatta he napsivat päätöskierrokselta 9 birdietä, pelaten näin upean kierrostuloksen -7. Suomen mestaruus tuli lopulta kokonaistuloksella 165 (-24).

Lehtinen ja Puikkonen pelasivat päätöskierroksen hienosti kaksi heittoa miinukselle. Kolmen heiton takamatkalta lähtenyt Liitokiekkoseura Mustavariksen pari Heikki Koivisto & Samuel Stenman teki kuitenkin ilmiömäisen nousun, ja otti eron kiinni kierrostuloksellaan -9. Kummallekin parille kirjattiin lopulta loistava kokonaistulos 170 (-19). 

Alle 15-vuotiaissa Suomen mestareiksi kruunattiin pari Casper Ahonen (Padasjoen Frisbeegolf) & Valtteri Nikkanen (Nummelan Frisbeeseura) kokonaistuloksella 195 (+6). 

Juniorit säväyttivät suorituksillaan viikonloppuna. Kuvassa vasemmalla 15-vuotiaiden mestarit Casper Ahonen ja Valtteri Nikkanen. Heittämään lähdössä 18-vuotiaiden mestareista Oskari Vikström, taustalla pari Niklas Anttila. Kuva: SFL / Timo Ahopelto

Jokimäki ja Heikkilä pitivät pintansa 40-vuotiaissa

MP40-luokassa ensimmäisen päivän kärkipari, Disc Golf Club Tampereen Marko Jokimäki & Antti Heikkilä jatkoi väkeviä otteitaan, ja heitti mestaruuteen neljän heiton erolla kakkostilaan. Kaksikon kokonaistulos viikonlopulta oli 175 (-4). 

Luokan parhaan kierrostuloksen (-2) sunnuntaina pelasivat kuitenkin Erkka Leivo (Tomoottajat Disc Golf, Kankaanpää) & Kai Vesa (Pirkanmaan Frisbeegolf, Tampere). Tämä riitti lopulta SM-hopealle kokonaistuloksella 179 (-10) ennen Tommi Heikkistä (Ylivieskan Frisbeekarhut) & Jarkko Koivistoa (West Coast Disc Golfers, Kokkola). 

 

Tulokset Metrixissä.

Kuvia kilpailuista täydennetään SFL:n kuvapankkiin.

Teksti: Leena Saunanen