Liitopäivät 2017

 

Suomen frisbeegolfliiton toiminnan ja seuratyön kehittämispäivät järjestetään 21.-22.10. Turengin Kiipulassa. Kompakti Kiipula on tuttu vuoden 2016 Liitopäivien osallistujille.

 

 

Liitopäivät startataan perinteikkäällä Liitopäivä Open -parikilpailulla, arvotuin parein.

Varsinainen ohjelma alkaa lounastauon jälkeen puolen päivän aikaan. Tänä vuonna Liitopäivien keskiössä ovat merkittävät muutokset kaudelle 2018: jäsenrekisterin sekä sääntökirjan uudistus. Lisäksi pureudutaan muun muassa kilpailun järjestämiseen liittyviin asioihin.

Viime vuoden palautteen perusteella ryhmätöiden valintaa, toteutusta ja aikataulua on tarkastettu. Tauoille on virkistykseksi suunniteltu mm. pientä puttikisaa.

 

Kutsut 140 jäsenseuralle

 

SFL kustantaa viikonlopun tilat ja tarjoilut, osallistujien (tai jäsenseurojen) vastuulle jää majoituskuluista huolehtiminen.

Jäsenseuroilla on kahden osallistujan kiintiö. Heidän lisäkseen aluevastaavat ja SFL toimihenkilöt saavat kutsun.

 

HUOM! ILMOITTAUTUMINEN VIIMEISTÄÄN 30.9.!

 

Liitopäivät järjestetään vuoden tapaan Kiipulassa.

 

Ohjelma, ilmoittautumisohjeet ym. on toimitettu jäsenseuroille kootusti syyskuun alussa.

 

Linkki ilmoittautumiseen

 

Liitopäivien alustava ohjelma

 

Onko seurasi ilmoittautunut? 30.9. klo 18 mennessä mukaan ilmoittautuneet seurat (SFL hallituksen jäsenet ja aluevastaavat eivät mukana seurakiintiössä):

 

Brutal Force Ry
Disc Golf Hyvinkää ry
Disc Golf Vikings ry
Disc Klupi Kuhmoinen ry
Frisbeegolf Club Keinukallio Ry.
Frisbeegolfseura 7k ry
Haminan Frisbeegolf ry
Jyväskylän Liitokiekkoilijat Ry
Järvenpään Frisbeegolf Ry
Karkkilan frisbeegolfkerho ry
Korven Korvenpojat KKpBats
Lahden frisbee club ry
LeKi Disc Golf
Liitokiekkoseura Mustavaris ry
Lohjan Liitokiekkoilijat ry
Mikkelin frisbeegolf ry
Mäntsälän Frisbeegolf ry
Nummelan Frisbeeseura
Oulun Bogitikat
Pieksämäen Ohiheittäjät
Puska Puttaajat Ry
Puskasoturit ry
Raaseporin Korilla ry
ReTee ry
Riihimäen Frisbeegolf ry
Talin Tallaajat ry
Tampereen Frisbeeseura ry
Vuorelan veikot
Wasa Disc Golf Club
West Coast Disc Golfers Kokkola ry
Wirmo Discgolf Mynämäki ry.

 

Lisätietoja: Toiminnanjohtaja Mikko Kaakinen, 045 663 5168