Suomen frisbeegolfliiton kilpailukalenteri täyttyy vauhdilla. Kylmästä keväästä huolimatta liiton alaisia kilpailuja on käyty jo pitkälti yli 40 alkuvuoden aikana ja uusia hakemuksia saapuu tasaiseen tahtiin.
Viime viikonvaihteessa käyty Powergrip Pro Tourin avausosakilpailu kokosi Suomen huiput Jyväskylään. Samalla kotimaan frisbeegolfin kisakausi käynnistyi toden teolla.
Voittoihin yltäneen pariskunnan Seppo Pajun ja Vanessa Van Dykenin mietteitä voi käydä lukemassa kiertueen kotisivuilta: POWERGRIP PRO TOUR
Amatöörit aloittavat Keravalla
Amatöörien valtakunnallinen kiertue DGStore.fi Tour käynnistyy 13.-14.5. Keravan Keinukallion radalla. Yli 130 kilpailijaa kerääntyy kamppailemaan kiertuepisteistä sekä paikoista syyskuussa Oulussa käytävään Junioreiden ja amatöörien SM-kilpailuun.
DGStore.fi Tourin odotetaan aiempien vuosien tapaan nostavan esille uusia lahjakkuuksia ja tulevaisuuden tähtiä. Kiertueen nimikkosponsori DGStore jatkaa tuttuun tapaan vahvasti myös amatöörien asialla, mikä näkyy muun muassa pelaajapaketeissa sekä kilpailuissa arvottavien NBDG -maalikorien muodossa.
Viime kauden mestarin terveiset
2016 amatöörikiertueen MA1-luokan voittaja Simo Töllikkö muistelee ratkaisun hetkiä:
”Pelasimme sateisen finaalin Tampereen Epilässä samassa ryhmässä Marko Jalon kanssa. Vitsailimme päätöskierroksen aikana, että kokonaispistetilanne taitaa olla syheröinen ja tiukka. Lopulta kiertuevoitto kääntyi sitten edukseni yhden ainoan pisteen turvin.”
Töllikkö näkee amatöörikiertueelle olevan oma paikkansa Suomen kilpailukalenterissa. Miehen mukaan kiertue tarjoaa eritoten kokemattomammille pelaajille mainion mahdollisuuden siirtyä mukaan kilpailutoimintaan:
”SFL:n amatöörikiertue on mainio ponnahduslauta kohti pro-touria ja kovatasoisempia kilpailuja. Amatöörikiertueella tasoerot vaihtelevat melkoisesti, mutta kärjen otteet lähestyvät jo pro-luokkien edesottamuksia ja taso tuntuu nousevan vuosi vuodelta.
Tämän vuoden kalenteri näyttää todella mielenkiintoiselta. Kerava aloittaa kiertueen viime vuoden tapaan ja on todella mainio aloituspaikka. Hanko, Kokkola ja Imatra ovat itselleni vieraampia, mutta tuovat varmasti sopivaa vaihtelua ja alueellista kirjoa tourille. Kiertuefinaali Lausteella Turussa on kova juttu ja ratkaisut nähdään haastavalla estradilla.”
Töllikkö koki menestyksekkään amatöörikauden jälkeen luontevaksi siirtyä pro-statukselle. 2017 pro-tourin avaus kotikulmilla jäi harmillisesti väliin selkävaivojen takia. Mies muistuttaakin kaikkia pelaajia, tasosta riippumatta, lihashuollon ja oheisharjoittelun merkityksestä: ”Ihan heittämällä sain selkäni tähän kuntoon. Se on itsellenikin hyvä muistutus siitä, että tukiharjoittelulla on väliä. Samalla tsemppiä kaikille tourin avaukseen!”
Seuraa DGStore.fi Touria
Facebookissa ja