Grip EQ-tourin voittajat selvillä

 

SFL:n vuosittainen pro-pelaajien kiertue sai päätöksensä sunnuntaina Kankaanpäässä. Grip EQ -tourin mestaruudesta odotettiin ennakkoon tiukkaa ja tasaväkistä kamppailua kiertueen kärkinimien kesken.

Viikonloppu toi mukanaan sykähdyttäviä juonenkäänteitä ja yllätyksellisiäkin nimiä päätösosakilpailun tuloslistan terävimpään kärkeen. Viidentienristeyksen radalle kokoontuneet kansalliset kärkipelaajamme pujottelivat väyliä varsin vaihtelevalla menestyksellä.

 

12805843_10153950594614687_3661022183622849854_n

 

Komea paluu voittokantaan

 

Avauspäivän kahden kierroksen jälkeen näytti siltä, että osakilpailuvoitosta tiukimmin taistelevat eri miehet kuin kiertueen kokonaisvoitosta. TDG:n Markku Nirkkonen, RF:n Erik Aalto ja NFS:n Ilari Tuoma jakoivat kärkipaikan vain heiton erolla DGCP:n Mikko Syrjäläiseen.

Takana kiertueen kokonaisvoitosta taistelevilla Seppo Pajulla ja Juho Parviaisella oli avauspäivän jälkeen kolme heittoa matkaa kärkimiehiin. Janne Hirsimäen ja Pasi Koivun osalta ero oli päässyt venähtämään jo kahdeksaan heittoon.

 

Seppo Paju. Kuva: Eino Ansio /EM2016

Seppo Paju. Kuva: Eino Ansio /EM2016

 

Finaalikierros oli yhden miehen show. EuroTourin hopeamies Paju nakutteli birdietä tahtiin, joka ei jättänyt kilpailijoille mahdollisuuksia. Takana Janne Hirsimäki teki kaikkensa noustakseen tuloslistalla kohti vaadittua kakkossijaa, mutta aiemmilla kierroksilla syntynyt ero ei yksinkertaisesti ollut enää kiinni kurottavissa – etenkin kun Erik Aalto jatkoi hienoja otteitaan kärkiryhmässä.

Paju vastasi kilpailun kovimmasta kierrostuloksesta 50 heittoa (-12, kokonaistulos -22), joka toi 7k:n miehelle osakilpailuvoiton ja samalla kiertuevoiton. Osakilpailun toiseksi heitti Erik Aalto (finaalikierros -6, kokonaistulos -19) ja kolmanneksi Ilari Tuoma (-2, -15).

Paju aloitti kauden mainiosti Hollannin ja Skotlannin EuroTour-voitoilla. Kesän kilpailukausi kuitenkin kului ilman voittoja, kunnes mies löysi jälleen Kankaanpäässä kultavauhdin.

Kiertuevoiton Paju saalisti 274,5 pisteen voimin. Toiseksi kilpaili Janne Hirsimäki, 265 pistettä ja kolmanneksi Pasi Koivu, 260 pistettä.

 

14324431_1504308736249652_2469655579207091951_o

Tourin parhaat Paju (kesk), Hirsimäki (vas) ja Koivu.

 

Katso osakilpailun tulokset

Kiertueen kokonaispisteet

 

Eskelinen pujotteli parhaiten

 

Naisten luokassa taistelusta odotettiin miesten tavoin tiivistä. Heti avauskierroksesta alkaen OFS:n Jenni Eskelisen tarkka väyläpeli siivitti oululaisen karkuun. Kun Vanessa Van Dyken – kiertueen kärkinainen ennen päätöskilpailua – samanaikaisesti haparoi pelissään, muotoutuivat asetelmat nopeasti uusiksi.

 

Jenni Eskelinen. Kuva: Eino Ansio / EM2016

Jenni Eskelinen. Kuva: Eino Ansio / EM2016

 

Anne Kettunen (PirFG) pelasi itsensä sunnuntain aamukierroksella ulos voittokamppailusta ja Hannele Määttä (BSC DGT) vankisti asemiaan kilpailun toisena. Tämä sopi mainiosti Eskeliselle, jonka suoran kiertuevoiton edellytyksenä oli osakilpailuvoiton lisäksi Van Dykenin sijoittuminen kärkikaksikon ulkopuolelle. Kun vielä RF:n Henna Blomroos oli kiilannut kisan kolmanneksi, oli Eskelisellä hyvät lähtökohdat finaalikierrokselle.

Naiset säilyttivät päätöskierroksella asemansa ja Eskelinen kuittasi Pajun tavoin osakilpailuvoiton ja kiertuemestaruuden. Kankaanpään kakkoseksi heitti Hannele Määttä ja kolmanneksi Henna Blomroos.

Kiertuemestaruuden Eskelinen vei pistein 245, kun toiseksi kilpailleen Van Dykenin pistesaldo oli 223,5. Grip EQ -tourin kokonaispisteissä kolmas oli Anne Kettunen 192 pisteellä.

 

IMG_20160918_192437

Tourin kärkikolmikko Eskelinen (kesk), Van Dyken (vas) ja Kettunen.

 

Vesala kävi näyttämässä nuoremmilleen

 

Masters-miesten luokassa odotettiin kivenkovaa vääntöä Ville Piipon (TH) ja Marko Hämäläisen (HMLD) kesken. Osakilpailun voittaja kuittaisi samalla tourin kokonaisvoiton.

Luokan osallistujalistalle ja Kankaanpään väylille ilmeistyi kuitenkin herrasmies Helsingistä, yli 50-vuotiaiden Euroopan mestari Kari Vesala (TT). Vesala viihtyi nuorempiensa ja erityisesti Marko Hämäläisen kiusaksi väylillä sen verran mallikkaasti, että nappasi osakilpailuvoiton.

Kiertueen kokonaisvoiton kannalta tämä tarkoitti sitä, ettei osakilpailussa Piipon päihittäneen Marko Hämäläisen pistesaldo riittänyt osakilpailun kakkostilasta huolimatta kukistamaan Kankaanpään kolmosta Piippoa.

Tourin kokonaisvoittoon kilpaili siis Ville Piippo pistein 252,5. Toiseksi sijoittuneen Marko Hämäläisen pistesaldo oli 245 ja kolmanneksi heittänyt Jani Vuori (LFC) saalisti 167,5 pistettä.

 

IMG_20160918_192302

Piippo (kesk), Hämäläinen (vas) ja Vuori.

 

Kotamäki, Sylman ja Tohni mestareiksi

 

Yli 50-vuotiaiden MPG-luokassa Ville Kotamäki (NFS) osoitti, että Lahden notkahdus oli hetkellinen työtapaturma. Osakilpailuvoitto Kankaanpäässä heltisi vasta ratkaisupelin kautta, mutta kiertuevoitto oli jo varmistunut ennen sudden death -ratkaisua. Heikki Savolainen (TT) oli toinen niin Kankaanpäässä kuin kokonaispisteissä ja kiertueen kolmantena palkittiin Markku Pesonen (WDGM).

 

IMG_20160918_192015

Kotamäki (kesk), Savolainen (oik) ja Pesonen.

 

Naiset 40 -luokassa (FPM) Kristiina Sylman vei Grip EQ-tourin päätöskilpailun sekä kiertuemestaruuden nimiinsä. Kankaanpään kolmas Susanna Lindqvist palkittiin kiertueen toisena ja päätöskilpailusta pois jäänyt Riina Kotamäki (NFS) kolmantena. Kankaanpäässä kolmanneksi heitti Nina Kiminki (NFS)

 

IMG_20160918_192149

Sylman (vas) ja Lindqvist. Kuvasta puuttuu kiertueen kolmonen Riina Kotamäki.

 

MPS-luokassa Kankaanpään palkintokorokkeen miehittivät kiertueen voittokulkuaan jatkanut Markku Tohni (NoFS), Esko Jokinen (VV) ja Kauko Laitala (NFS). Tohni voitti myös Grip EQ -tourin kokonaiskilpailun, Laitala sijoittui toiseksi ja kolmanneksi kilpaili Kankaanpään nelonen Eero Puhakka (HMLD).

 

IMG_20160918_191846

Tohni (oik) ja Laitala. Kuvasta puuttuu Eero Puhakka (3.).

 

Onnittelut mestareille ja menestyjille!

 

Tourin bonukset

 

SFL yhteistyössä kiertuesponsori Grip EQ:n (Frisbeepoint) kanssa palkitsee lisäksi kiertueen parhaat seuraavasti:

 

  1. MPO 800 eur
  2. MPO 600 eur
  3. MPO 450 eur
  4. MPO 300 eur
  5. MPO 200 eur
  6. MPO 125 eur
  7. MPO 80 eur
  8. MPO 65 eur

 

  1. MPM 500 eur
  2. MPM 300 eur
  3. MPM 180 eur
  4. MPM 100 eur

 

  1. MPG 200 eur
  2. MPG 150 eur
  3. MPG 100 eur

 

  1. FPO 200 eur
  2. FPO 100 eur
  3. FPO 50 eur

 

  1. FPM 150 eur

 

  1. MPS 150 eur

 

  • Luokkien kokonaispalkintosummissa on painotettu luokkakohtaisia kiertueen osallistujamääriä. MPO: 271 osallistumista / MPM 100 osallistumista / MPG 39 osallistumista / FPO 29 osallistumista / MPS 17 osallistumista / FPM 12 osallistumista.
  • Tour-bonuksille yltäneet: ottakaa yhteyttä sihteeri@frisbeegolfliitto.fi / 045 663 5168 maksutietojen toimittamiseksi.

 

SFL uusi logo