Prodigy Disc Tour mestarit

 

PDBanner

 

Kansallinen amatöörien kärkikiertue, Prodigy Disc Tour, päätettiin viikonloppuna Tampereella.

Junioriluokkien MJ2 (15-v), FJ1 (tytöt 18-v) ja FJ2 (tytöt 15-v) kiertuevoitot olivat jo selvillä kilpailuun lähdettäessä. Muissa luokissa kokonaiskilpailun kärkipaikat ratkaistiin Epilän maisemissa.

 

Sateesta huolimatta kova tulostaso

 

Epilän uudistettu rata tarjosi päätöskilpailulle mielekkäät puitteet. Viikonlopun aikana sateet värittivät kilpailua ja loivat kilpailijoille lisähaastetta.

Epävakaat olosuhteet eivät kärjen tahtia haitanneet. Jo lauantaina nähtiin kovan luokan tuloksia, parhaana MA1-luokan Samuli Koskisen -10. Sunnuntaina myös juniorit intoutuivat toden teolla, kun MJ1-luokan kokonaiskamppailun voitosta taistelevat Johannes Uotila (-9) ja Mikael Hakala (-8) laittoivat kaiken peliin.

 

IMG_1101

Johannes Uotila ja MJ1-luokan kiertueen viimeinen putti.

 

Hakala (7k) ja Uotila (Lokit) etenivät lopulta ratkaisupeliin, jossa haettiin voittajaa niin osakilpailulle kuin koko tourille.

Johannes Uotilan avaus ratkaisupelin ykkösväylällä oli mainio Hakalan päätyessä vaikealle jatkopaikalle muutaman metrin sivuun väylästä. Kakkosheittojen jälkeen Hakalalla oli edessään haastava noin 15-metrinen putti väylän reunapuiden siimeksestä, kun Uotila oli hetkeä aiemmin varmistellut toisellaan korin vierelle.

Tuoreen MM-kakkosen yritys oli mainio, mutta jäi muutaman sentin vajaaksi kolahtaen alarautaan. Uotila kuittasi hienon sunnuntain myötä Tampereen osakilpailun sekä Prodigy Disc Tourin MJ1-luokan voitot. Hakalalle kiertueen kakkossija ja kolmospysti matkaa Talin Tallaajien Otto Karpiolle.

 

Naisten voittajasta ei epäselvyyttä

 

Heidi Laine (JyLi) lähti viikonlopun kilpailuun kohtuullisen hyvistä asetelmista, kun sijoitus kärkinelikossa oli tuomassa varmuudella kiertuevoiton. Laine näytti ensimmäisestä kierroksesta lähtien, että Jyväskylän osakilpailuvoitto ja tourin ykköspaikka eivät olleet sattumaa. Viimeisen kierroksen lopputulos (-1), vieläpä toipilaana pelattuna, toi kruunuksi yli 900 pisteen ratingin.

Epilän sijoitukset mukailivat täysin kiertueen kokonaistilanteen sijoituksia. Kakkoseksi kummassakin päätyi Saara Pohjalainen (7k) ja kolmanneksi Riitta Savolainen (FGSKLL).

 

IMG_0980

Naisten kärkikolmikko Heidi Laine (kesk), Saara Pohjalainen (vas), Riitta Savolainen

 

Töllikkö takaa ohi

 

MA1 -miesten tourin kokonaispistetilanne oli varsin kimurantti ennen päätöskisaa. Etukäteen oli selvää, että kiertue ratkeaisi vasta Epilän kisan tulosten perusteella ja useammalla kilpailijalla oli ratkaisun avaimet ulottuvillaan.

Epilässä osakilpailun voittoon heitti tämän vuoden kiertueella ensi esiintymisensä tehnyt Visa Hartikka (TFS). Kun kärkinimet Marko Jalo (WoDG) ja Juho Väisänen (NFS) onnistuivat Tampereella vain kohtuullisesti, jäi ovi raolleen.

Tuosta raosta rymisteli karmit paukkuen JyLin Simo Töllikkö, joka taisteli heiton turvin kilpailun kakkoseksi. Yksi heitto siis riitti tuomaan miehelle tarvittavat pisteet ja Töllikkö nousi yhden sarjapisteen turvin ohi Jalon. Töllikkö heitti kilpailun kolmanneksi viimeisellä väylällä hole-in-onen.

MA1-luokassa Prodigy Disc Tourin kokonaisvoittoon siis Simo Töllikkö, kakkoseksi Marko Jalo ja kolmanneksi Juho Väisänen.

 

IMG_0981

MA1-luokan tourin kärkikaksikko Simo Töllikkö (oik) ja Marko Jalo.

 

Junioreissa loistava tulevaisuus

 

15-vuotiaiden MJ2 -luokassa päätöskilpailun väliin jättäneen Mikael Räsäsen (DIF) kiertuemestaruus ratkesi jo kolmen avauskisan voiton myötä. Räsäsen takana luokan kakkospaikalle nousi Epilän kuutonen Eetu Jansson (FBGF). Kiertueen kolmanneksi päätyi Severi Saviniemi (7k).

15-vuotiaissa tytöissä erinomaisia otteita esittänyt Sini Lindholm (LFC) kuittasi kiertueen mestaruuden, Jyväskylässä esiintyneet DIF:n Anna-Kaisa Savinainen (2.) ja JyLin Sinna Talvensola (3.) seuraavat sijat.

18-vuotiaiden tyttöjen luokka jäi osallistujamäärältään vähälukuiseksi, mutta tasossa ei säästelty. Anna-Sofia Haipus (ÄhtU) osoitti Tampereen osakilpailuissa tason riittävän jo kärkitaisteluun naisten luokassakin. Sama koskee jo läpimurtonsa tehnyttä ja avoimissa SM-kisoissakin erinomaisesti esiintynyttä Sini Lindholmia.

 

IMG_1098

Tyttöluokkien mestarit pelasivat Epilässä samassa ryhmässä.

Sade ei haitannut kiertuemestareita.

Sade ei haitannut iloisia kiertuemestareita Anna-Sofia Haipusta (vas) ja Sini Lindholmia.

 

Kautta kiertueen junioripelaajamme takoivat luokissaan tulostaululle kierroslukemia, jotka lupaavat valoisaa tulevaisuutta.

 

Henkilökohtaiset osallistumisoikeudet AM/Jun SM-kilpailuihin ratkenneet

 

Osakilpailu- ja kiertuemenestyksen myötä myös osallistumisoikeudet Peurungassa järjestettäviin Junioreiden ja amatöörien ovat selvillä ja löytyvät täältä.

 

Prodigy Disc Tourin kokonaispisteet.

Huom. kiertueen aikaisten luokanvaihdosten myötä kolmen pelaajan kokonaispisteissä on virheitä, jotka korjattu alle. Pisteet kertyvät luokkakohtaisesti:

 

MJ1 Tuomas Autio ÄhtU 71845 93
MJ1 Kasperi Peräkylä LoFro 74323 82
MJ1 Jesse Lehtinen NoFS 52040 51

 

MA1 Tuomas Autio ÄhtU 71845 69
MA1 Kasperi Peräkylä LoFro 74323 64.5
MA1 Jesse Lehtinen NoFS 52040 2.3

 

SFL onnittelee kaikkia kiertueella menestyneitä!