Mikael Hakala jatkoi erinomaisia otteitaan amatöörien ja junioreiden MM-kilpailuissa Yhdysvaltain Madisonissa. Torstaina juniorit-16 -luokan kärkeen siirtynyt Hakala piti pintansa perjantaina ja varmisti paikkansa lauantain ratkaisukierroksille. Harri -valmentajaisä niputtaa pelipäivää:
Perjantai, neljäs kilpailupäivä
”Tänään pelattiin kilpailun viides kierros Bird’s Ruinin radalla. Juniorit ovat nyt pelanneet viisi kierrosta ja viisi eri rataa. Huomisen lauantain semifinaaliin pääsevät 12 kilpailijaa saatiin valittua.
Kilpailu alkoi sateessa, mutta 27 väylän ja 4,5 tunnin päästä pilkahteli jo aurinko. Lämpötila oli suomalaisittain tutun oloisasti alle 20 astetta. Bird’s Ruinin rata on hyvin poikkeuksellinen, sillä suurin osa väylistä on tehty pellolle ja väyliä ympäröi noin metrin korkuinen heinikko/pusikko: lost discien mahdollisuus on radalla suuri. Kärkiryhmällä hukkui vain yksi kiekko, sillä spottereita löytyi ryhmän caddieiden joukosta järjestäjien lisäksi.
Päivän parhaimmasta tuloksesta vastasivat Kobey Frampton ja Mikael , 11 alle parin eli 72 heittoa. Eilisen jälkeen toisena ollut Henry Dissell jäi 4 heittoa sekä kolmantena ollut Ezra Robinson kolme heittoa päivän kärkituloksesta. Tämä tarkoittaa sitä, että Mikaelin johto kasvoi viiteen heittoon ja Frampton nousi takaisin toiseksi eiliseltä neljänneltä sijalta. Robinson ja Dissell ovat nyt molemmat 7 heittoa Mikaelista jakaen kolmannen sijan.
Bird’s Ruinin väylän 13 kori on korotettu puisen pyramidin päälle. Kuva: Harri Hakala
Huomenna lauantaina pelataan semifinaali 12 pelaajan kesken Token Creekissä aamulla klo 8 alkaen (15:00 Suomen aikaa). Kilpailijat pelaavat väylät 1 – 18. Neljä parasta pelaavat finaalin väylillä 19 – 27.
Viides pelaaja on jäänyt jo 12 heittoa kärkikortista, joten on melkoisen todennäköistä että kärkinelikkö jatkaa yhdessä pelaamista myös finaalissa. Finaalin yhdeksän väylää ovat avoimia ja siten hyvin yleisöystävällisiä, joten on odotettavissa runsaasti yleisöä finaaliin.
Kaikki luokat pelaavat finaalin Token Creekissä ja vain neljä parasta kustakin luokasta pääsee finaaliin. Jokainen ryhmä ratkaisee oman sarjansa maailmanmestaruuden, mikä on yleisön kannalta äärimmäisen mielenkiintoista. 16-vuotiaiden finaali alkaa klo 13.45 (20.45 S.A.).”
-Harri
EuroTour käyntiin Virossa
Myös kotimantereen puolella Euroopassa kilpaillaan viikonvaihteessa korkeatasoisesti.
Prodiscus Estonian Openiin saapuneet amerikkalaiset värittävät EuroTourin osakilpailua Virossa.
Ensimmäisen kilpailupäivän jälkeen avoimen luokan tahdin määrää Ricky Wysocki (-12) ja kilpailun toisena on Paul Ulibarri (-9). Parhaana eurooppalaisena Suomen Juho Parvianen (-8) jakaa kolmannen sijan Will Schusterickin kanssa. Myös Seppo Paju aloitti hyvin (-7) ja on viidentenä.
Naisten luokassa Catrina Allen (-2) nykäisi viiden heiton karkumatkan avauskierroksella. Toisena on tuore naisten suomenmestari Eveliina Salonen, kolmantena Ragna Bygde Lewis.
Seuraa kilpailun tuloksia reaaliajassa
Tulokset kokonaisuudessaan PDGA:n sivustolla