Suomen EM-joukkue täydentyi

 

Suomen maajoukkue Oulussa 24.-27.8. järjestettävissä EM-kilpailuissa on täydentynyt kolmella urheilijalla.

EDGC2016-logo_300

 

Kevään kilpailuissa näyttöjä antaneista, seurannassa olleista urheilijoista maajoukkuepaikan lunastivat:

Mikael Hakala (MJ1, juniorit 19v)

Lassi Hakulinen (MPO, avoin)

Teemu Malmelin (MPO)

 

Mikael Hakala pelasi vakuuttavan voiton EuroTourin Kööpenhaminen osakilpailussa huhtikuussa, mikä varmisti 16 vuotta täyttävälle lupaukselle paikan kisajoukkueessa. MPO-luokassa sekä Hakulinen että Malmelin suoriutuivat kevään EuroTourin kilpailuista hyvin ja tuovat panoksensa vahvaan avoimen luokan joukkueeseemme.

 

Kapteenin mietteitä ja lähtöasetelmia

 

Maajoukkueen kapteeni Tapani Aulu kommentoi Suomen EM-kisajoukkuetta ja siihen kohdistuvia odotuksia:

” Kotikisoissa jalkeilla on todella kova tiimi jokaisessa kilpailuluokassa ja odotukseni on korkealla. Vähempään ei ole aihetta tyytyä kuin maajoukkueiden välisen Nation’s Cupin voittoon.

Henkilökohtaisella tasolla suomalaisten tähtäimessä on useita mitaleja. Virallisia tavoitteita ei tässä vaiheessa kuitenkaan aseteta.”

Viime EM-kilpailuissa 2014 Sveitsin Genevessä suomalaismenestys oli huikea. Kotiin tuliaisina matkasivat neljä kultamitalia sekä kaksi hopeaa ja kaksi pronssia.

Mestaruuttaan Oulussa puolustavat Seppo Paju (MPO), Jenni Eskelinen (FPO), Ville Piippo (MPM) sekä Markku Tohni (MPS).

Lisäksi Geneven mitalisteista mukana Oulussa ovat Juho Parviainen (MPO, pronssia 2014) sekä Kari Vesala (MPG, hopeaa 2014).

 

Suomen EM-kisajoukkue kokonaisuudessaan:

Naiset (FPO)

Blomroos, Henna
Eskelinen, Jenni
Jakonen, Marianne
Salonen, Eveliina

Miehet (MPO)

Aulu, Tapani (c)
Hakulinen, Lassi
Hirsimäki, Janne
Koivu, Pasi
Leinonen, Jukka
Malmelin, Teemu
Nissinen, Teemu
Paju, Seppo
Parviainen, Juho
Piironen, Leo
Stoor, Jalle
Söderström, Matias
Tuoma, Ilari

Juniorit-19 (MJ1)

Hakala, Mikael
Heino, Jasper
Häme, Joonatan
Mäkelä, Väinö
Vink, Riku

(PDGA on uudistanut junioriluokkien ikärajoja. MJ1-luokassa saavat nykyisin pelata 1998 ja myöhemmin syntyneet. Poikkeuksellisesti 2016 Euroopanmestaruuskilpailujen MJ1 -junioriluokassa voivat pelata 1997 ja myöhemmin syntyneet)

Naiset 40 (FPM)

Kiminki, Nina

Miehet 40 (MPM)

Asikainen, Toni
Hämäläinen, Marko
Penttala, Ari
Piippo, Ville

Miehet 50 (MPG)

Kotamäki, Ville
Vesala, Kari

Miehet 60 (MPS)

Lindholm, Björn
Tohni, Markku

***