Kauden 2015 Advanced Amateur -luokan turnaussarja Frisbeepoint-tour paketoitiin viikonloppuna Kempeleessä. Päätösosakilpailu ei lopulta tuonut sarjan kokonaiskilpailuun muutosta, kun voittokahinassa mukana olleet jättivät Kempeleen kilpailun pelaamatta.
Sarjan voittajaksi heitti SM-kisoissakin hienoja otteita (7. sija) esittänyt heinolalaislupaus Ville Ahokas. Ahokkaan voiton takeena oli Orimattilan avausosakilpailun voitto sekä hyvät sijoitukset Peurungassa (8.) ja kotikisassa Heinolassa (2.).
Sarjan kakkonen oli myöskin hienosti SM-kisoissa pärjännyt, vasta lisäväylillä pronssin Teemu Nissiselle menettänyt Rene Honkanen. Pisteissä kärkikaksikon erotti vain vaivaiset 1,5 pistettä. Toisin sanoen Honkasen olisi tarvinnut sijoittua yhtä sijaa paremmin jossakin pelaamassaan osakilpailussa.
Kristian Leppä napsi tasaisesti mukavia sijoituksia eri osakilpailuista ja oli sarjan kolmas.
Juniorit-16 -sarjan voittajaksi selviytyi lupaava turkulainen Mikael Hakala, jonka kauteen mahtuu esimerkiksi myös Viron EuroTour -osakilpailun juniorit-19 -luokan voitto.
Juniorit-19 -sarjan vei puhtaalla pelillä eli kolmella voitolla nimiinsä Joonas Ahola. Naisten amatöörisarjan voittaja oli samaan tyyliin Soile Mutikainen.
Kaikkien sarjojen kokonaistulokset löytyvät frisbeegolfliiton kisakoneesta.
Kauden 2015 pro tour, Grip EQ Pro Tour, ratkaistaan Oulussa 5.-6.9. Tiukimmin voitosta taistelee kolmikko Pasi Koivu, Janne Hirsimäki ja Seppo Paju.