SM-kilpailut polkaistiin käyntiin Toppilassa

Osa pelaajista saapui paikalle Ouluun jo maanantaina harjoittelemaan radan normaalista layoutista poikkeavaa muunnosta. Muutamia väyliä on pidennetty ja OB-linjoja tiukennettu. Pelaajien mukaan itse rata ei ole mitenkään mahdottoman kimurantti, mutta Toppilan merituuli tekee heitoista paikkapaikoin hyvinkin haastavia. Ensimmäisenä päivänä tuuli ei ollut kuitenkaan kilpailunjohtaja Erno Väyrysen mukaan mitenkään normaalista poikkeava – haasteellinen tosin.

TTL_0808

Yleisölle jaettavia kilpailuinfoja. Kuva: Teemu Lehtomäki

Miesten avoin luokka aloitti ensimmäisen kilpailupäivän startilla klo 8.00. Avoimeen paikalle saapui 91 pelaajaa taistelemaan mestaruudesta. Kovimpina suosikkeina totutusti Pasi Koivu ja juuri Euroopan mestaruuden Genevestä mukanaan tuonut Seppo Paju. Eikä pidä myöskään unohtaa joukosta paikallisia kotikentällään pelaavia, sillä tuulten tuntemus varmasti auttaa tuloksen tekoa. Selkeästi vaikeimmaksi osoittautui väylä numero kolme, 263 metriä pitkä par 5, höystettynä koko väylän ympäröivillä OB-rajoilla. Tähän heitettiin useampikin kymppi ja jopa yksitoistakin eräille.

TTL_0869

Masterit näyttävät heiton mallia ensimmäisellä väylällä. Kuva: Teemu Lehtomäki

Avoimessa ensimmäisen päivän jälkeen kolmen kärki on hieman erottautunut muista Puska Puttaajia edustavan Veli-Pekka Luoman (-7) johdolla. Kalle Savonen on hänestä yhden heiton päässä ja Pasi Koivu kolmantena kaksi heittoa kärkeen. Koivun takana on sitten kolmen heiton päässä neljän nimimiehen joukko tiukoissa taisteluasetelmissa. Päivän aikana nähtiin runsaasti varmisteluheittoja korin alle, eikä lähdetty edes yrittämään puttia sisään. Sen verran navakka merituuli kentän yllä pyöri.

Naisten avoimen luokan kärkikahinoihin odoteltiin ehdottomasti kotikentällään pelaavaa Jenni Eskelistä, joka hamusi palkintokaappiinsa Euroopan mestaruuden viime viikolla. Kärkeen ei ihan Jennin tulos riittänyt sillä Marianne Jakonen, Anna Elo ja Anne Kettunen pelasivat kolme heittoa paremmin ja jakoivat kärkipaikan ensimmäisen kierroksen jälkeen tuloksella 12 yli parin. Kuka tahansa voi vielä voittaa sillä onhan edessä vielä kolmen päivän rupeama ja seitsemän pelaajan kärki on viiden heiton sisällä. Toinen ennakkosuosikki Hannele Määttä joutui valitettavasti jättämään pelin kesken jo ennen ensimmäistä väylää selkävamman takia.

TTL_0841

Naisten avoimen luokan puttimallia väylällä 11. Kuva: Teemu Lehtomäki

Ehkä vahvin voittajasuosikki missään luokassa on MPM -luokan Ville Piippo joka on hallinnut jo pidemmän aikaa ikäluokkansa pelejä. Foremaisteri nakkasi navakassa puhurissa tuloksen -6 ja tällä tuloksella hän olisi ollut avoimessakin jaetulla toisella sijalla. Ja eipä paljoa heikommaksi jäänyt myöskään Team Frisbeepointin kapteeni Toni Asikainen joka lähtee perjantaihin kolme heittoa perässä. Yhden heiton miinuksen puolelle pääsivät Kai Vesa sekä Tomi Nieminen. He ovatkin näin ollen erinomaisissa asetelmissa jatkoa ajatellen.

 

Kolmen kärki luokittain:

MPO (Avoin)

  1. Veli-Pekka Luoma -7
  2. Kalle Savonen -6
  3. Pasi Koivu -5

MPM (Miehet 40-vuotta)

  1. Ville Piippo -6
  2. Toni Asikainen -3
  3. Kai Vesa -1
    Tomi Nieminen -1

MPG (Miehet 50-vuotta)

  1. Heikki Savolainen +4
    Ville Kotamäki +4
    Ilkka Tamminen +6

MPS (Miehet 60-vuotta)

  1. Kauko Laitala +10
  2. Markku Tohni +13
  3. Timo Mujunen +14

FPO (Naiset avoin)

  1. Marianne Jakonen +12
    Anna Elo +12
    Anne Kettunen +12

FPM (Naiset 40-vuotta)

  1. Tuija Savolainen +15
  2. Tuija Jaako +19
  3. Riina Kotamäki +22
    Nina Kiminki +22

Tulokset kokonaisuudessaan kisakoneesta.