Hallitus vastaanotti protestin koskien SM-joukkuekisan viimeisen kierroksen pistelaskua joka poikkesi aikaisemmista kierroksista. SM-joukkuekisan säännöissä todettiin että ”Pisteet jaetaan sijoituksen mukaan. Jokaisesta voitetusta joukkueesta saa 10 pistettä. Tämän kierroksen voittajajoukkue saa bonuspisteitä joukkuemäärän verran”. Neljännellä kierroksella pisteitä jaettiin tasatilanteessa olevista joukkueista vain ratingin perusteella parhaimmalle joukkueelle.
Protesti käsiteltiin SFL:n hallituksessa kilpailun jälkeen. Todettiin että kilpailun järjestäjälle oli annettu kisojen järjestämiseen raamit joiden sisällä toimia, sekä liikkumavaraa soveltaa pelimallia koska joukkuegolfin säännöt tällaisenaan olivat ensimmäistä kertaa käytössä. Todettiin että kilpailunjohtaja on pysynyt annetun ohjeistuksen sisällä ja lisäksi poikkeavasta pistelaskusta neljännellä kierroksella oli ilmoitettu pelaajakokouksessa. Tästä johtuen protesti todettiin aiheettomaksi eikä se aiheuta jatkotoimenpiteitä.