Joukkuegolfin Suomenmestaruudet ratkottiin viikonloppuna

Vuoden 2013 parhaan seuran tittelin saavuttanut Puska Puttaajat ry järjesti menneenä viikonloppuna viralliset joukkuegolfin SM-kilpailut Peurungassa. Kylpylähotellin lähimetsissä ja puistossa kiertelevä haastava OB-tolppia tiuhaan vilisevä rata toi haastetta rutkasti itse kullekin. Joukkuegolfissa pelattiin neljä kierrosta erilaisilla pelimuodoilla. Ensimmäinen kierros pelattiin henkilökohtaista tulosta. Toisella kierroksella parhaat ensimmäisen kierroksen yhteispisteet saavuttaneen joukkueen pelaajat pelasivat heikoimman yhteistuloksen saavuttaneen joukkueen pelaajia vastaan reikäpeliä. Muut joukkueparit muodostuivat samalla tekniikalla. Sunnuntaina puolestaan pelattiin parikisaa bestshottina ensimmäisen kierros ja toisella kierroksella puolestaan koko nelihenkinen joukkue pelasi alternative bestshottia eli suomennettuna parit heittivät vuorotellen jatkaen aina siitä paikasta mihin oman joukkueen edellisen parin parempi kiekko päätyi.

Kilpailu pelattiin kahdessa eri luokassa: avoin ja sekaluokka (yksi pelaaja nainen tai alle 16 -vuotias juniori). Molemmissa luokissa nähtiin Suomen kärkipään pelaajia, avoimessa paikalla oli muun muassa kahden edellisen vuoden yksilökilpailun Suomen mestarit.

Kovimmista tuloksista ensimmäisella henkilökohtaisella tuloskierroksella vastasi avoimessa Pasi Koivu (-8) ja Antti Riekkola (-6), sekaluokassa Esa Salonen (-7) ja Sami Väisänen (-6). Lauantain toisen kierroksen reikäpelit olivat suhteellisen armottomia heikommin pelanneille, koska vastaan asettui ensimäisen kierroksen parhaiten pelanneet. Muutamat parit päätyivätkin nopeaan ratkaisuun ja kierrokset jäivät tyngiksi. Monien välillä taisteltiin kuitenkin loppuun asti ja Peurungassa nähtiin kovatasoista frisbeegolfia. Lauantain jälkeen sekaluokassa kärjessä kotikentällään pelaava Puska Puttaajat 1, toisena lähestulkoon kotona pelaava Jyväskylä Liitokiekko ja kolmantena isoja nimiä vilisevä Nokian Frisbeeseura. Avoimen kärjessä sunnuntain parikoitoksiin lähti Nummelan Frisbeeseura, toisena Puska Puttaajat sekä tiukasti kannassa Lords of Discgolf Heinolasta.

Sunnuntai valkeni yhtä hienoissa merkeissä kuin edellinenkin aamu ja joukkuehenkeä lähdettiin mittaamaan bestshotilla. Tästä alkoi Heinolalaisten kiri kun parivaljakko Koivu/Lapinmäki tehtailivat kierroksen 16 heittoa alle parin. Ja neljännenkin kierroksen sujuttua heinolalaisten tahtiin, nousivat he hienosti mestaruuteen ohi Nummelan Frisbeeseuran. Kolmannella sijalla kokeneella joukkueella Talin Tallaajat. Sekaluokassa paikallisen seuran väki oli omaa luokkaansa koko viikonlopun ja he käyttivät hyväkseen radan paikallistuntemuksen. Kolmanneksi nousi huikean viimeisen kierroksen ansiosta viidenneltä sijalta Vuorelan Veikot aivan toiseksi sijoittuneen Nokian Frisbeeseuran kantaan.

Joukkuegolfin Suomen mestarit 2014:

Avoin

1. Lords of Discgolf

  • Pasi Koivu
  • Ville Lapinmäki
  • Ville Ahokas
  • Niko Mäenrinne

2. Nummelan Frisbeeseura

  • Teemu Nissinen
  • Ilari Tuoma
  • Leo Piironen
  • Janne Hirsimäki

3. Talin Tallaajat

  • Toni Asikainen
  • Jani Winterhalter
  • Vesa Huotelin
  • Jaakko Räikkälä

 

Sekaluokka

1. Puska Puttaajat

  • Väinö Mäkelä
  • Aleksi Paananen
  • Jaakko Halttunen
  • Jari Pajari

2. Nokian Frisbeeseura

  • Kai Vesa
  • Lassi Hakulinen
  • Ellinoora Heikkilä
  • Jukka Leinonen

3. Vuorelan Veikot

  • Janne Mönkkönen
  • Jesse Nieminen
  • Ari Hakkarainen
  • Lauri Vehniäinen

Tulokset kokonaisuudessaan kisakoneessa.