2014 tourien säännöt julkaistu

Alkavan kauden pro- ja amatööritourien osallistumismaksut, luokat, kiintiöt ja muut säännöt on vahvistettu ja julkaistu verkkosivuilla. Samalla myös amatöörien SM-kilpailujen säännöt vahvistettiin.

NBDG-tour

Vuoden 2014 pro-tour kantaa nimeä NBDG-tour, kattaa samat 4 kilpailua kuin viime kaudellakin, pitkälti samoin säännöin. Merkittävimmät muutokset liittyvät osallistumismaksuihin ja voitonjakoon. Osallistumismaksun nostolla taataan se, että kilpailuissa on kunnon voitot, järjestävälle seuralle jää hieman enemmän käyttöön, ja lisäksi koko tourin yhteispottiin saadaan suuremmat bonukset, jolloin koko tourin kiertäminen tulee houkuttelevammaksi.

Muita mainittavia muutoksia ovat uudet luokat MPS ja FPM, sekä tupakointikiellon laajeneminen.

Powergrip-tour

Amatööritour kantaa pääsponsorinsa Powergripin nimeä ja käsittää pro-tourin tavoin samat neljä kilpailua kuin kaudella 2013. Tällä kertaa kaikki kilpailut ovat kaksipäiväisiä, kuten pro-tourillakin. Tärkein uudistus amatööritourille on siinä, että kaikista kilpailuista parhaat ansaitsevat paikan kauden päättävään amatöörien SM-kilpailuun. Tarkemmat paikkajaot löydät tourin säännöistä. Lisäksi ensimmäistä kertaa mukana on myös tyttöjen luokat FJ1 ja FJ2.

Amatöörien SM-kilpailut

Amatöörien kausi huipentuu lokakuussa SM-kilpailuihin, joissa ratkotaan kaikkien junioriluokkien Suomen mestaruudet, sekä amatöörinaisten ja -miesten mestaruudet. Näihin kilpailuihin voi osallistua luonnollisesti vain amatööristatuksella ja vain ansaitsemalla paikan Powergrip-tourin osakilpailuissa, tai järjestäjän myöntämällä villillä kortilla (mikäli toureilta jää paikkoja jaettavaksi). Lue lisää kilpailujen säännöistä.

Amatöörien SM-kilpailujen järjestäjä laitetaan hakuun lähitulevaisuudessa.