Frisbeepoint tourin päätös

Frisbeepoint tourin neljäs ja viimeinen osakilpailu pelattiin 31.8.-1.9. Vampulassa kovin panoksin. Aikaisemmat kisat kesän mittaan miteltiin Nummelassa, Kankaanpäässä sekä Oulussa. Missään luokassa ei ollut voittaja vielä varmistanut titteliään ennen viimeistä osakilpailua, joten jaossa oli siis vielä kaikki kärkisijat. Eri luokkien voitoista nähtiinkin tiukkoja taistoja.

2

FA1 tositoimissa.

Vampulan rataa kierrettiin kahden päivän aikana kolme kierrosta, kaikki hieman eri layouteilla. Viikonlopun kovimmat tulokset nähtiin nuorimpien osanottajien luokassa MJ1, jossa kisan kärkikolmikko sijoittui myös kokonaistourin kärkeen. Nuorten lupausten Jasper Heinon ja Niko Rättyän välillä käytiin kova taisto voitosta. Jasper vei nimiinsä Nummelan ensimmäisen kisan ja Niko puolestaan voitti Kankaanpäässä sekä Oulussa. Jasper taisteli kuitenkin Vampulan kisan voittoon yhteistuloksella -12 pelaten viimeisen kierroksen seitsemän alle. Jali Veranen jäi toiseksi niukasti yhden heiton päähän ja kolmanneksi tuli Niko Rättyä (-6).

Tiukin taisto tourin yhteistuloksen voitosta käytiin MA1 -luokassa. Parhaassa pistetilanteessa tourin voitosta lähtivät taistelemaan Mikko Laihonen ja Jarmo Aulu. Taistosta tulikin todella tiukka, eikä pelkästään näiden herrojen osalta. Mikon heitoista parhaan terän vei jo viikon jatkunut flunssa, mutta siitä huolimatta hän taisteli itsensä kisassa kuudenneksi ja nappasi tourin ykköstilan 13 pisteen erolla Jani Saukkoon.  Vampulan kärkikolmikosta vain Jani sijoittui kolmen parhaan joukkoon kokonaistuloksissa, ollen toinen sekä kisassa että tourilla.  Kuten sanottua kamppailu oli tiukka ja tasainen. Toisen ja neljännen sijan erotus on vain yksi piste. Tourin lopputuloksissa siis kolmantena, puolen pisteen päässä kakkostilalta Jarmo Aulu, ja neljänneksi puolen pisteen päässä Aulusta Marko Hämäläinen.

 

1

MA1 luokan kärkikolmikko.

MA2 luokassa pelasi koko kauden aikana peräti 92 eri pelaajaa pisteille. Tässä luokassa nähtiin suurimmat erot lopputuloksissa kärkipelaajien välillä. Vampulassa kolmannelle paikalle pelannut Erkka Leivo (-1) otti vakuuttavan voiton tourilla ja ero toiseksi tulleeseen Kalle Lehtoon venähti 67,7 pisteeseen. Kallen turmioksi voiton tiellä koitui Vampulan 28. sija ja siitä irtosi vain kuusi pistettä. Kolmanneksi nousi komeasti Mikko Syrjäläinen joka sijoittui Vampulassa jaetulle kolmannelle sijalle ja näiden pisteiden turvin nousi kohisten lopputuloksissa ylöspäin.

Naisten FA1 luokassa kisa oli loppuun asti tasainen. Kaikilla oli mahdollisuutensa, mutta kokonaiskisan voitti lopulta Soile Mutikainen. Toiseksi tuli Riitta Savolainen ja kolmanneksi Nina Hänninen. Näitä naisia tullaan varmasti näkemään jatkossa myös avoimen luokan kärkikamppailuissa. Vampulan kisan voittaja, raumalainen 14-vuotias lupaus Henna Blomroos  on jo avoimessa käynyt näyttäymässäkin. Loppuun vielä mainittakoon että Henna pelasi niin hyvän toisen kierroksen, että vain kuusi vastakkaisen sukupuolen MJ1 sarjan edustajaa pystyivät parempaan, ”Ei paha”.

 

 

Frisbeepoint tourin kärki luokittain.

MA1

  1. Mikko Laihonen 268
  2. Jani Saukko 255
  3. Jarmo Aulu 254,5
  4. Marko Hämäläinen 254

MA2

  1. Erkka Leivo 259,7
  2. Kalle Lehto 192
  3. Mikko Syrjäläinen 156,5
  4. Janne Jaalivaara 150

MJ1

  1. Jasper Heino 293
  2. Niko Rättyä 287
  3. Jali Veranen 246
  4. Antti Suominen 212,5

FA1

  1. Soile Mutikainen 286
  2. Riitta Savolainen 266,5
  3. Nina Hänninen 258
  4. Egle Saloranta 246,5

Frisbeepoint tourin kokonaistulokset.