Limingassa pelattiin sunnuntaina kuumissa olosuhteissa RR Seriesin
ensimmäinen osakilpailu.
Nimilyhennettä ei tunne kukaan, mutta sen verran on tiedossa että RR Seriesin osakilpailuja tullaan näkemään myös tulevaisuudessa. Niiden tarkoitus on tarjota pelaajille matalan osallistumiskynnyksen rating-kisoja. Kisaan saapui pelaajia Oulun lisäksi Ylivieskaa, Kalajokea ja Kokkolaa myöten.
Sopivasti SM-kisojen alla hurjan vireen löytänyt Oulun frisbeeseuran Juho Parviainen dominoi avointa luokkaa jättäen seuraavaksi sijoittuneen Erno Väyrysen peräti seitsemän heiton päähän kierrostuloksilla 47 ja 46 (par 59).
SM-kisat pelataan Tammisaaressa 15.-18.8.2013 ja Juho on yksi avoimen sarjan SM-mestariehdokkaista.
Ernosta viiden heiton päähän sijoittuivat Miika Mujunen, Mikko Ylätalo ja junnujen SM-ennakkosuosikki Niko Rättyä.Masters-luokassa Petteri Turunen pelasi kauden parhaan kisansa jättäen seuraavaksi tulleen Pasi Laukkasen seitsemän heiton päähän. Jori Löytynoja sijoittui kolmanneksi. Grandmastereissa BSC:n Risto Moisanen vei voiton kotiradallaan pelanneen liminkalaiskaksikon Eero Savilaakson ja Seppo Hännisen nenien edestä.
Amatööreissä Ylivieskan parhaimpiin pelaajiin kuuluva Jani Määttänen otti voiton pienestä tuloskorttikömmähdyksestä huolimatta. Jani nähtäneen ensi kaudella avoimessa sarjassa, niin vahvoja otteita hän on esittänyt koko kauden ajan. OFS:n Teppo Nieppola sijoittui toiseksi ja Antti Rautio kolmanneksi.Kisajärjestäjä lähettää erityiskiitokset Jesse Kälkäjälle, joka kävi hakemassa useita kiekkoja Limingan frisbeegolfradan lammista kilpailun aikana.Tervetuloa tuleviin RR Seriesin osakilpailuihin!
Kesätoimittaja: Erno Väyrynen