Ilokseni huomaan, kun katson kisakalenteria, että kokeneiden konkareiden lisäksi on kisoja järjestämässä myös muutama uusi seura. Alkukausi on osoittanut myös, että pelaajamäärissä on tapahtunut huikea kasvu. Kisat täyttyvät ennätysnopeasti ja kaikki halukkaat eivät pääse mukaan. Siis lisää kisoja tarvitaan. Samalle viikonlopulle voi aivan hyvin sijoittaa useampia kisoja jakamalla eri luokkia eri kisoihin.
Liitossamme on yli 40 jäsenseuraa ja lisää tulee koko ajan. Lähtökohdaksi voisi ottaa, että jokainen jäsenseura järjestäisi vähintään yhden kilpailun kaudessa. Ratoja Suomessa kyllä riittää.
Kokemuksesta voin kertoa, ettei kilpailujen järjestäminen ole mitään rakettitiedettä. Työtunteja siihen toki kuluu, mutta kukapa ei olisi valmis uhrautumaan rakkaan lajimme eteen.
Hieman hämmennystä aiheuttaa palautteen laatu kilpailun järjestäjiä kohtaan. Rakentavaa kritiikkiä toki voi ja pitääkin antaa (tyytyväisyys on kehittymisen este), mutta turha valittaminen ei edesauta lajin kehittymistä: ilmoittautuminen alkaa väärään aikaan, kisa alkaa liian aikaisin, kisa päättyy liian myöhään, tauko on turhan pitkä, tauolla ei kaikki ehdi syömään, tulokset viipyvät, ja kun peli ei kulje niin rata on huono.
Hieman arvostusta pyytäisin järjestäjille, jotka talkoovoimin ja tunteja laskematta pyrkivät järjestämään parhaat mahdolliset kisat – meille pelaajille.
Pelaajan vastuu kisojen onnistumiselle on myös erittäin suuri. Kilpailuinfosta löytyy kaikki oleellinen tieto ilmoittautumiseen, maksamiseen ja aikatauluun. Pidetään huoli siitä, että ilmoittaudutaan oikeaan aikaan, oikeaan luokkaan ja oikealla statuksella. Ja jos jostain syystä ei pääsekään kisoihin, välittömästi tieto kilpailunjohtajalle. Hoidetaan maksut hyvissä ajoin (aikataulun mukaisesti) ja noudatetaan maksamiseen annettuja ohjeita (viestikentät ja viitteet). Ja saavutaan kisapaikalle aikataulun mukaisesti.
Näillä pienillä itsestäänselvyyksillä helpotetaan järjestäjän jo muutenkin suurta työtaakkaa merkittävästi.
Ei ole helppoa olla kilpailija, kaikenlaisia juttuja pitäisi osata hoitaa pelaamisen ohella – onneksi kilpaileminen on vielä vapaaehtoista.
Uskollinen työkalumme Kisakone on hieman yskinyt viime aikoina lähinnä kisatuloksien suhteen. Vikaa haetaan ja pyritään korjaamaan se mahdollisimman pikaisesti. Suuri kiitos kisajärjestäjien kärsivällisyydelle ja luovalle toiminnalle.
Nautinnollisia kisoja,
Ville Kotamäki
puheenjohtaja