Englannin Colchester isännöi tämänvuotisia Euroopan mestaruuskilpailuja. Neljän päivän aikana rata kierretään neljästi ja voittajat kruunataan lauantaina Euroopan mestareiksi seuraaviksi kahdeksi vuodeksi. Essexin vehreät puukujat, idylliset lammet ja loputtomat niityt tekevät pelistä juhlaa. Puitteet ovat mahtavat kansainväliselle arvokilpailulle, kuten odottaa sopii.
Suomen joukkue on siirtynyt kokonaisuudessaa kilpailualueelle ja odottaa huomenna keskiviikkona alkavaa koitosta innolla. Suomella on tänä vuonna erittäin iskukykyinen joukko kisoissa ja mitalitoiveet ovat siteä myöten korkealla. On silti kovan työn takana voittaa Eurooppalaiset kärkinimet, kuten avoimen luokan Tanskan Karl Johan Nybo, Saksan Simon Lizotte tai Mastereiden Sveitsin Stephan Müller.
Suomen joukkueessa mukana ovat:
Avoin
Markus Mäntylä
Markku Nirkkonen
Lasse Keränen
Jere Rosenqvist
Markus Pohjolainen
Erno Väyrynen
Juho Parviainen
Juhani Vainio
Teemu Malmelin
Tapani Aulu
Arttu Sikanen
Ville Piippo
Jukka Leinonen
Mikko Ylätalo
Sami Poimala
Masters
Jouni Leskinen
Patrik Ekström
Tomi Nieminen
Kimmo Lindholm
Ari Penttala
Kari Vesala
Kenneth Wiberg
Petri Määränen
Kai Vesa
Grand Masters
Seppo Kuikka
Dennis Barman
Marko Timonen
Juniorit
Lassi Hakulinen
Jasper Fröberg
Leevi Liitti
Naiset
Anna Elo
Senior Grand Masters
Markku Tohni
Kilpailun kotisivut
Tuloksia PDGA:lla