Lauantai avautui kuuman hikisenä jo aamuvarhaisesta. Birdiebagejä (käden kuivattaja) jo viriteltiin ja pyyhkeitä kasteltiin, jotta hikisten sormien aiheuttamilta epätarkkuuksilta edes jotenkin vältyttäisi.
Kun kaikki pelaajat aiotaan saada mukaan kisaan, pelataan tänäkin vuonna kahdessa eri poolissa. Aamupooliin oli kerätty kilpailun suosikit kaikista sarjoista. Aamulla nähtiin kuitenkin vain yksi alle 50 heiton tulos, mikä on pienoinen yllätys, sillä viime vuonna niitä oli muutamia. Markus Källströmin 49 oli ensimmäisen kierroksen paras, mutta kannassa oli Nikko Locastro ja Dave Feldberg tuloksilla 50 ja 51.
Yleisöä alkoi jo kerääntyä kärkiryhmien seuraksi toiselle kierrokselle, ja raikuvat aplodit säestivät muidenkin ryhmien peliä pitkin kierrosta. Myös pieni sadekuuro taisi sotkea muutamien peliä, vaikka se kestikin vain pari minuuttia. Pieni viilennys tulikin kyllä tarpeeseen, sillä helle jatkui paahtavana jälleen, eikä helpottanut koko päivänä.
Toisella kierroksella tuuli oli yltynyt jälleen, ja reiät 10-18 olivatkin yllättävän haastavia, sillä avonaiset ja pitkät väylät tuottivat monelle yllättäviä vaikeuksia. Toisen kierroksen rata oli eri kuin ensimmäisen, sillä Järvan 27 reikää on jaettu erilaisiin 18 reiän kokonaisuuksiin. Hieman haastavamman layoutin taltutti parhaiten Locastro, joka nousi tasoihin Källströmin kanssa. Heidän tuloksensa 99 päivän päätteeksi on erittäin kova. Voittokamppailu tuntuukin olevan heidän ja Ulibarrin ja McBethin välillä, sillä näiden jälkeen eroa tuntuu olevan jo liikaa. Paras suomalainen tällä hetkellä on Seppo Paju tuloksella 108.
Kilpailu jatkuu tänään vielä yhden kierroksen verran, minkä jälkeen parhaat 36 pelaajaa jatkavat finaalin yhdeksälle reiälle.
Muissa sarjoissa ilon aiheita suomalaisittain
Euroopan kiertueilla vahvasti pelannut Kari Vesala ei saanut minkäänlaista otetta pelistään, eikä tuloksilla 63 ja 64 ole asiaa kärkitaistoon masters-sarjassa. Petri Määränen on parhaana suomalaismasterina tuloksessa 125. Kärkeen on 11 heittoa. Junioreissa Jere Rosenqvist on toisena, vain heiton päässä johtavasta Kaj Larssonista. Grandmasters-sarjassa Marko Timonen ja Seppo Kuikka miehittävät toista ja kolmatta sijaa. Kaikki mahdollisuudet voittoon on kummallakin.
-Jaani Länsiö