Kilpailuja vuonna 2011

Uusi frisbeegolfkausi lähestyy (mitenniin, tosimiehet ja -naisethan pelaavat ympäri vuoden!) vääjäämättä. Tulevan kauden kisajärjestelytkin pitäisi saada pakettiin. Viimeiset kuukaudet ovatkin olleet hallituksella sangen kiireisiä kun kisajärjestelyihin on tehty suuriakin muutoksia. Tällä kaudella Suomessa pelataan kilpaa tapahtumissa, jotka edustavat peräti kuutta eri tapahtumatyyppiä: PDGA Major, EuroTour, SM-turnaus, ”Pro-sarja”, ”Amatööri-sarja” sekä pienempiä, mihinkään sarjaan kuulumattomia irtokisoja. Näiden lisäksi on sitten toki vielä seurojen omat viikkokisat ja muut epävirallisemmat tapahtumat.

Viime vuosikymmenellä pelattiin lähinnä kahta eri sarjaa: SM-sarja ja Kansallinen sarja. SM-sarjan osakilpailut olivat kaksipäiväisiä ja niitä oli tyypillisesti 3-5 vuodessa. Kansallisessa sarjassa pelattiiin 5-7 osakilpailua kahdessa – etelä- ja pohjois- lohkossa. Sarjoissa käytettiin useita erilaisia pistelaskumenetelmiä ja sarjan loppupisteisiin laskettiin yhteen vaihteleva määrä kilpailuja. Vuonna 2009 kansallisen sarjan suosio romahti ja harrastajakunnassa alettiin spekuloida yhden suuren SM-turnauksen mahdollisuudella. Vuodelle 2010 sitten tehtiinkin merkittävä uudistus: suomenmestaruus ratkaistiin yhdessä nelipäiväisessä kilpailussa, kansallinen sarja lopetettiin ja sen sijaan pelattiin vapaamuotoisemmin irtokilpailuja, ns. A- tai B-tasoilla.

Yhden SM-kisan mallista pidettiin, mutta sen rinnalle kaivattiin kuitenkin jotain sarjaa, jossa menestymisestä voisi kilpailla koko kesän ajan. Samaan aikaan harrastajamäärät ovat paisuneet niin valtaviksi, että kisojen järjestäminen on muuttunut hyvin vaativaksi. Kaikki halukkaat eivät myöskään ole välttämättä enää päässeet osallistumaan kaikkiin haluamiinsa kilpailuihin. Vastaavaan ongelmaan on törmätty myös EuroTourilla: kilpailuihin ilmoittautuminen (ks. http://www.pdga-europe.com/downloads/2011_Guide.pdf s.8) tapahtuu kaudella 2011 porrastetusti pelaajan ratingin mukaan, eikä enää nopeuskilpailuna kuten tähän asti.

Jo useamman vuoden on ollut itsestään selvää, että jossain vaiheessa myös Suomessa on ryhdyttävä rajoittamaan kilpailuihin osallistumista. Muissa lajeissa sarjatasot ovat jo hyvin tuttuja (lentopallon SM-liiga ja 1-5 -sarjat, jääkiekon eri sarjat ja divisionaat, sulkapallon valio- ja A-C -luokat jne). Frisbeegolfissa tällaista sarjajakoa ei ole aiemmin vakavasti ajateltu. Vuonna 2011 on nyt otettu ensimmäinen askel tähän suuntaan, joskaan kovin vahvoista rajoista ei vielä voida puhua: SM-turnaus on edelleen avoin kaikille, Pro-sarjaan saa osallistua kuka tahansa, joskin korkeammin reitatuilla pelaajilla on oikeus ilmoittautua kisaan ennen matalammin reitattuja. Ainut merkittävä rajoite on se, että Amatööri-sarjaan ei saa osallistua lainkaan pro-pelaajat, joiden rating on yli 970.

Näillä uudistuksilla on pyritty saamaan aikaan mm. seuraavia muutoksia:

  • SM-turnauksesta saadaan yksi suuri kilpailu, joka on monelle kauden päätapahtuma.
  • Suomen keskitasoa paremmille pelaajille, jotka eivät kuitenkaan keskity täysipainoisesti ulkomaisiin kilpailuihin, on nyt tarjolla oma sarja, jossa on mahdollisuus saada myös rahapalkintoja. Kilpailujen taso pyritään pitämään kovana mm. siten, että osallistujajoukko on rajattu ensisijaisesti keskitasoa kovempiin pelaajiin.
  • Keskitason alapuolella oleville pelaajille on myös sarja, jossa käydä kovaa kilpailua osakilpailuvoitoista ylivoimaisten ennakkosuosikkien ollessa poissa.
  • Aloitteleville pelaajille on tarjolla lukuisia tapahtumia, joihin on tervetullut tutustumaan lajin kilpailutoimintaan ilman että tarvitsee jännittää euroopanmestareiden ja vastaavien läsnäoloa.

Jäsenkunnassa uudistukset onkin otettu hyvin vastaan ja seurat ovat aktivoituneet myös järjestämään kisoja kiitettävästi. Lisätietoja kesän kilpailuista ja pelisäännöistä löytyy Kilpailutoiminta-sivulta. Nyt on viimeistään aloitettava putin hiominen kesäkuntoon jos meinaa menestyä.

Mukavaa frisbeekesää ja nähdään radoilla!

Sami Poimala