SFL:n vuoden parhaat 2015

Vuoden miesurheilija: Seppo Paju, Frisbeegolfseura 7k

Hallitseva Euroopan mestari Seppo Paju jatkoi kaudella 2015 menestyskulkuaan voittamalla EuroTourin suvereenisti. Voitto varmistui jo kauden puolivälissä Pajun otettua palkintopallisijoituksen kaikista kauden viidestä ensimmäisestä osakilpailusta. Kotimaassa Paju valloitti ensimmäistä kertaa kotimaisen Grip EQ Pro-tourin ja otti SM-kilpailuissa hopeaa.

Seppo Paju Tali Openissa. Kuva Jari Huotari.

Seppo Paju Tali Openissa. Kuva Jari Huotari.

Vuoden naisurheilija: Marianne Jakonen, Willimiehen Disc Golf

Lopullisen läpimurtonsa kansalliseen ja Euroopan kärkeen tehnyt Jakonen voitti EuroTourilla kaksi osakilpailua, Tali Openin Helsingissä ja Estonian Openin Virossa sekä sijoittui kokonaiskilpailussa toiseksi. Kotimaassa Jakonen voitti pro-tourin ja nappasi SM-pronssia.

Marianne Jakonen Tali Openissa. Kuva Jari Huotari.

Marianne Jakonen Tali Openissa. Kuva Jari Huotari.

Vuoden jäsenseura: Jyväskylän Liitokiekkoilijat

Liiton valtavan kasvun kovimpia vetureita ja suunnannäyttäjiä, JyLi räjäytti jäsenmääränsä reilusta sadasta lähes neljään sataan ja lensi liiton suurimmaksi seuraksi. Liiton vision mukaisesti kasvua tuli ilahduttavan paljon juniorien määrässä. Menestyskauden kruunasivat onnistuneet Junioreiden ja amatöörien SM-kisat.

Vuoden frisbeeteko: Suomen frisbeegolfkouluttajat

SFL:n koulutusjaosto toteutti huolella rakennetun maailman ensimmäisen frisbeegolfkoulutusjärjestelmän ja järjesti ohjaaja 1 -tason ensimmäiset koulutukset menestyksekkäästi. Lähes sata sertifioitua ohjaajaa ovat nyt alkaneet jalkauttaa koulutusjärjestelmää jäsenseuroissa.

Vuoden tulokas: Rene Honkanen, Järvenpään Frisbeegolf

Kauden aikana ensin amatöörien Frisbeepoint-tourin voittanut Honkanen siirtyi kauden aikana avoimeen luokkaan ja otti heti kolme voittoa erilliskisoissa ja todellisen supertulokaskauden kruunuksi pronssia SM-kilpailuissa.

Vuoden juniori: Jasper Heino, Frisbeegolfseura 7k

Juniorien ykköspelaaja, vasta 15-vuotias Heino pelasi korkealla tasolla kaikki Euroopan kovimmat kilpailut, sijoittuen upeasti kahdessa Major-kilpailussa rahasijoille ja otti junioreiden SM-kisoissa pronssia.