Suomalaisille mitalisade frisbeegolfin EM-kilpailuissa

Genevessä käydyt frisbeegolfin EM-kilpailut oli suomalaisten näytös.

Seppo Paju voitti EM-kultaa

Hienon nousun viikon aikana tehnyt Seppo Paju jatkoi arvokisojen menestysputkeaan voittamalla avoimen luokan mestaruuden kiristämällä tulostaan tasaisesti koko viikon ajan. Kilpailun johtopaikalla hän ehti olla vain viimeiset yhdeksän reikää. Urallaan junioreissa maailman ja Euroopan mestaruutta juhlinut Paju otti ensimmäisen aikuisten arvokisavoittonsa tyynesti, mutta oli luonnollisesti tyytyväinen erityisesti alkukierrokseensa.

”Pelasin alussa todella hyvää peliä. Kun pääsin kilpailun johtoon yhdeksän reiän jälkeen, sain siitä paljon itseluottamusta.”

Pajun voitto tuli vain yhden heiton turvin. Radan viimeiselle ja kenties vaikeimmalle väylälle tultaessa Paju johti jo kahdella heitolla, mutta pelaajat joutuivat odottelemaan tiillä lähes 25 minuuttia ennen pelilupaa.

”Siinä ehti päässä käydä kaikenlaista ja kyllä minua jännittikin. Onnistuin kuitenkin heittämään rollerin keskelle väylää ja lähestymään 8 metriin korista. Siinä vaiheessa tiesin, että minun ei tarvitse saada eagle-puttia sisään, joten vain varmistelin heittämällä korin alle”, Paju kommentoi tunnelmia ennen palkintojenjakoa.

Suomi

Kakkostilassa kiinni ollut Juho Parviainen joutui viimeisellä väylällä taipumaan Simon Lizottelle. Pasi Koivu tuli lopulta neljänneksi ja Leo Piironen viidenneksi, joten viiden parhaan joukossa oli peräti neljä suomalaista.

Kaikkien aikojen suomalaiskilpailut

Suomalaisittain EM-kilpailut olivat kaikkien aikojen menestyksekkäimmät. Yhteensä kahdeksasta mitalista neljä on kultaista. Ville Piippo vei nimiinsä 40-vuotiaden mestaruuden ja sai näin kultaista jatkoa vuoden 2008 avoimen luokan ykköstilalleen. Helpolla Piippo ei selvinnyt tälläkään kertaa.

”Rata oli minulle vaikea, koska siinä piti sijoitella tarkasti ja putti oli erityisen tärkeä. Kisojen aikana ei oikein tullut pelifiilista kuin vasta finaalissa, ja senkin pelasin suuttuneena, kun ryhmäkaverit alkoivat ottaa minulle aikaa väylällä neljä. Juoksin kiekolleni 28 sekunnin kohdalla ja paiskasin Rhynon 30 metristä korin alle miettimättä. Sen jälkeen olin todella vihainen, mutta ilmeisesti pelaan silloin paremmin”, mestaruuden lepyttämä Piippo kommentoi voittoaan.

Piippo draivi

Genevessä Ville Piippo ei päässyt hyödyntämään parasta asettaan, pitkiä fore-draiveja. (Kuva: Jari Huotari)

Markku Tohni oli jälleen ykkönen 60-vuotiaissa kahden vuoden takaisten kisojen tapaan. Tohni ei ottanut paineita, vaikka joutuikin puolustamaan mestaruuttaan. Kisoihin hän valmistautui lisäämällä harjoituksia maltillisesti muutamaa viikkoa aikaisemmin. Tämä voitto oli silti täpärämpi kuin edellinen, kun kolmen käri lähti viimeiselle päivälle tasatuloksessa.

”Tällä kertaa oli kyllä paljon tiukempaa, ja jouduin tulemaan takamatkalta ohi. Tosin se on ehkä helpompaa niin. Sain heti finaalin alussa kolmen heiton etumatkan, joten pystyin pelaamaan muiden tulosten mukaan. Mitään erikoista ei tarvinnut yrittää.”

Tohnin päätöspäivän tulos 68 riitti viiden heiton marginaaliin kakkoseksi tulleeseen Charlie Meadiin.

Jenni Eskelinen piti johtonsa loppuun asti naisissa. Eskelisen voitto oli hänelle itselleenkin yllätys, sillä vuoden kierrostulokset huomioivassa rankingissa hän oli ennakkoon vasta 15:ksi sijoitettu. Eskelisen voiton takeena olivat kaksi loistavaa päätöskierrosta.

”Tuntuu aivan huikealta. Tärisin koko kierroksen jännitystäni, mutta tiesin pystyväni par-tulokseen enkä yrittänyt kierroksellani mitään ihmeellistä.”

Hannele Määttä täydensi naismenestystä pronssilla. Junioreissa Niko Rättyä voitti lopulta hopeaa himmeämmistä mitaleista käydyn katkaisupelin jälkeen.

Kari Vesalan hopea 50-vuotiaiden luokassa on melkoinen ihmeparannuskertomus. Vesalan viime vuodet ovat kuluneet loukkaantumisten kanssa. Polven vihoittelusta toivuttuaan ilmaantui uusi vaiva olkavarteen, mikä on käytännössä pilannut Vesalan kauden. EM-kilpailuihin hän lähti kahden kuukauden treenaamattomuuden jälkeen.

”Lähtökohdat huomioon ottaen meni tosi hyvin, mutta pelaamattomuus kyllä näkyi. Avausheitoista on metrejä vähän tippunut, mutta tällä radalla niitä ei onneksi tarvinnutkaan.”

Vesala lähti kilpailuun vailla minkäänlaisia odotuksia, mutta löysikin itsensä kärkikahinoista.

”Kun huomasin, että tämähän sujuukin niin odotukset nousivat ja loppu menikin mollivoittoisesti. Pelaamattomuus alkoi näkyä loppua kohden, ja erityisesti putissa tuli hajontaa.

EM-menestyjien seuraava suuri koitos on Oulun SM-kilpailuissa 4.-9.9.

 

EM-kilpailujen tulokset:

Avoin:

1. Seppo Paju -44

2. Simon Lizotte (GER) -43

3. Juho Parviainen -42

 

Naiset:

1. Jenni Eskelinen +12

2. Natalie Holloköi (SUI) +15

3. Hannele Määttä +19

 

Juniorit:

1. Marvin Tetzel (GER) -22

2. Niko Rättyä -21

3. Albin Lindberg (SWE) -21

 

Miehet 40-vuotta:

1. Ville Piippo -32

2. Peter Bygde (SWE) -31

3. Christer Köhler (SWE) -26

 

Miehet 50-vuotta:

1. Carlos Rio (SPA) -30

2. Kari Vesala -17

3. Peter Wikström (SWE) -14

 

Miehet 60-vuotta:

1. Markku Tohni +15

2. Charlie Mead (GBR) +20

3. Benjamin Schneider (SUI) +21

Kilpailun kotisivut:

http://edgc2014.discgolf.ch/wp/

Tulokset:

http://www.pdga.com/tour/event/16717