Disc Golf Team Finland eteni pronssiotteluun

Suomen joukkuefrisbeegolfin MM-joukkue saavutti perjantain välieräottelussa semifinaalipaikan. Semifinaali huipentui jännitysnäytelmään perjantai-iltana.

Suomen joukkuefrisbeegolfin MM-joukkueen kisaurakka jatkui perjantaina aamulla klo 10 paikallista aikaa USA:ta vastaan käydyllä puolivälieräottelulla. Puolivälieriin selvitti tiensä Suomen lisäksi Yhdysvallat, Viro, Ranska, Saksa, Tsekki, Australia ja Kanada. Hävinneet joukkueet jatkavat taistelua paikoista 9-16. Kaikki puolivälieräottelut sekä semifinaalit ja finaalit käydään 18-väyläisellä radalla reikäpelinä. 

Suomi onnistui USA:ta vastaan

Parigolfissa pelasivat Justine Bitka ja Heikki Saunanen. Parivaljakko pelasi alkuväylillä tasan USA:ta vastaan, minkä jälkeen Suomi otti parilla väylällä voiton ja siirtyi johtoasemaan. USA kiri ottelun loppupuolella, mutta ei saanut Suomea kiinni ja peli päättyi pisteisiin 6-4 ja Suomi hankki täten ottelusta kaksi pistettä. Toisessa parigolfottelussa pelasivat Kirsi Kaikkonen ja Kristian Kuoksa. Suomalaiset saivat vahvan alun peliin voittamalla ensimmäisen ja kolmannen väylän, ja tämän jälkeen pelattiin tasapeli viidellä väylällä peräkkäin. Kaikkonen ja Kuoksa voittivat tasaisen pelin jälkeen kolmella väylällä, minkä jälkeen yhdysvaltalaiset kirivät voittamalla kaksi väylää. Pelin lopuksi pelattiin kaksi tasapeliä. Ottelu päättyi lukemiin 6-3 ja suomalaiset veivät tästäkin ottelusta pisteet kotiin. 

Singleissä eli yksilöpeleissä pelasivat Sami Mäkipörhölä ja Daniel Davidsson. Mäkipörhölän haastaja aloitti pelin vahvasti voittaen kolme ensimmäistä väylää, ja Mäkipörhölä hiillosti yhdysvaltaispelaajaa puolestaan pelin puolivälissä neljän väylän voittoputkella. Pelin toinen puolisko sujui molemmilta hyvin tasaisesti ja lopputuloksena oli tasapeli. Davidssonin ja hänen haastajansa peli oli tasaväkistä. Haastajan peli kulki hyvin etenkin ottelun alussa ja keskivaiheilla. Davidsson voitti 10. ja viimeisen väylän, mutta hävisi pelin lopulta kahden väylävoiton erolla 2-4. Yksilöpelit päättyivät toisin sanoen lukemiin 1-2 USA:n hyväksi ja tasapeliin. Suomi vei sateisessa säässä voiton USA:sta pistein 5-3 ja eteni iltapäivän semifinaaliin, jossa panoksena oli pääsy kultakamppailuun.

Pelaajat tiiviinä ryhmänä korin ympärillä seisomassa, taustalla korkeita puita. Sateenvarjo joidenkin pelaajien yllä, toinen maassa.

Suomen ja USA:n välisessä puolivälieräottelussa kilpailleet pelaajat yhteiskuvassa. Kuva: SFL.

Tsekki haastoi Suomen 

Semifinaalissa Suomi kohtasi Tsekin paikallista aikaa klo 14. Parigolfissa pelasivat Tero Jaatinen ja Daniel Davidsson sekä Samuel Stenman ja Tapani Aulu. Yksilöpelissä pelasivat Emilia Kallio ja Kirsi Kaikkonen. Jaatinen ja Davidsson pelasivat vahvaa peliä ja voittivat vastapelaajansa peräti seitsemällä väylällä, joista kuusi voittoa tuli peräkkäisillä väylillä. Stenman ja Aulu aloittivat pelin vahvasti väylävoitoilla ja tasureilla. Pelin edetessä tsekkikaksikko voitti kuitenkin useamman väylän ja ottelu päättyi Tsekin voittoon. 

Kallio pelasi vahvasti yksilöpelin ja voitti seitsemän väylää vastustajan voittaessa vain neljä väylää. Kaikkosen pelissä lopputulos oli päinvastainen Kaikkosen hävitessä haastajalleen seitsemällä väylällä. 

Semifinaalin tilanne oli vähintäänkin kutkuttava parigolfien ja yksilöotteluiden jälkeen, sillä Suomen voitettua kaksi ottelua ja hävittyä kaksi ottelua tilanne oli tasan Tsekin kanssa. Voittaja ratkaistiin uusinnalla (sudden death) ja vuorossa tällä kierroksella oli MP40-luokan pelaaja. Aulu hävisi uusinnan ensimmäisellä väylällä haastajan heittäessä birdien. 

Kisat jatkuvat lauantaina paikallista aikaa klo 9 viimeisillä pudotuspeleillä. Pronssimitalista käydään mittelö paikallista aikaa klo 13 alkavilla otteluilla. Kultaottelut alkavat hieman myöhemmin klo 13.40 paikallista aikaa.