Hallituksen kokousterveiset 1-2/2023

Hallituksen kokousterveiset julkaistaan aina hallituksen kokouksen jälkeen.

Uusi tapa viestiä hallituksen toiminnasta

SFL:n hallitus päätti helmikuisessa kokouksessaan, että hallituksen kokouksista julkaistaan jatkossa tiedote, jonka toivotaan tavoittavan erityisesti seura-aktiivit mutta myös muut liiton toiminnasta kiinnostuneet tahot. Hallituksen kokouksista tiedottamisella halutaan lisätä läpinäkyvyyttä ja avoimuutta hallituksen päätöksistä sekä liiton toiminnasta. 

Hallitustiedote julkaistaan aina hallituksen kokouksen jälkeen liiton uutiskanavissa. Kokouksessa läpikäytävät asiat käsitellään ja kirjataan pöytäkirjaan liiton visiosta nousevien teemojen alle. Teemat ovat: talous- ja henkilöstöasiat, lapsi- ja nuorisotoiminta ja kouluyhteistyö, seuratoiminta ja liiton tukitoimet, yhdenvertaisuus sekä huippu-urheilu ja media. Tekniikkaan liittyvät asiat on teemoitettu erikseen tekniikan alle.

Hallitus kokoontuu pääsääntöisesti, kesätaukoa lukuun ottamatta, jokaisen kuukauden viimeisenä torstaina etäyhteydellä. Päätöksiä tehdään kokousten lisäksi myös hallituksen ja työntekijöiden yhteisellä keskustelufoorumilla.

Terveiset vuoden ensimmäisestä kokouksesta 

Hallitus kokoontui vuoden ensimmäiseen hybridikokoukseensa Jyväskylässä 11. tammikuuta. Paikan päällä kokouksessa oli liiton kaksi työntekijää sekä suurin osa liiton hallituksesta. Osa hallituslaisista osallistui kokoukseen etänä. Kokousta edelsi seitsemänhenkisen hallituksen järjestäytymiskokous, jossa päätettiin muun muassa jokaisen hallituslaisen vastuualueista.

Talous- ja henkilöstöasiat
Kokouksessa valmisteltiin luonnosta liiton talous- ja hallinto-ohjesäännöksi. Liiton työterveyspalvelujen laajennuksesta tehtiin päätös. Liiton henkilöstö ja hallituksen puheenjohtaja ovat ottaneet käyttöön Plandisc -työkalun toiminnan suunnitteluun ja seurantaan.
 
Lapsi- ja nuoristoiminta, kouluyhteistyö
Hallitus päätti tarjota Ohjaaja 1 -koulutuksen kenttäpäivän edellisvuoden tapaan maksuttomana jäsenseurojen väelle.
 
Seuratoiminta ja liiton tukitoimet
Uusi aluevastaavahakemus Lapin alueelle hyväksyttiin.
 
Yhdenvertaisuus
Naisjaoston jäseniksi valittiin kaikki viisi hakijaa. Häirintäyhdyshenkilöinä jatkavat edellisvuoden tapaan Tapani Aulu ja Laura Heikkilä
 
Huippu-urheilu ja media
Uusi kilpailunjärjestäjän lisenssihakemus Discatsilta hyväksyttiin. Vuoden parhaat 2022 -tunnustukset myönnettiin. Hallitus hyväksyi kaikki junioritourin ja masterstourin kilpailunjärjestäjähakemukset. 
 
Kokouksessa käytiin lisäksi läpi aiemmin foorumilla tehdyt päätökset. Näistä päätöksistä mainittakoon mm. uuden seurajäsenhakemuksen hyväksyminen Ii Discgolf ry:ltä sekä kaikissa SM-kisoissa käytettävä SFL:n vakiologo. Järjestäjäseurat saavat käyttää hallituksella hyväksytettyä, itse suunniteltua logoa halutessaan apulogona.
 

Terveiset kokouksesta 2/2023

Liiton hallitus kokoontui etäyhteydellä vuoden toiseen kokoukseen 23.2.

Talous- ja henkilöstöasiat

Hallitus hyväksyi tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen ja keskusteli lisäksi liiton taloustilanteesta sekä budjetin sopeutuksesta. Liiton talous- ja hallinto-ohjesääntö hyväksyttiin. 
 
Lapsi- ja nuorisotoiminta, kouluyhteistyö
Kokouksessa todettiin, että liitto osallistuu foorumilla aiemmin tehdyn päätöksen mukaisesti LIITOn miniopintopäiville. Vuoden ensimmäinen varustekassihaku avattiin. 
 
Seuratoiminta ja liiton tukitoimet
Uusi seurajäsenhakemus Mustion väyläkiiturit ry:ltä hyväksyttiin. Kokouksessa keskusteltiin myös seurakahveista sekä OKM:lle lähetetystä hankehakemuksesta (erityisavustus liikunnan kehittämishankkeisiin). 
 
Yhdenvertaisuus 
Hallitus hyväksyi liiton tekeillä olevaan Ekokompassi-ympäristö-ohjelmaan sisältyvän ympäristölupauksen.
 
Huippu-urheilu ja media

Kokouksessa käytiin läpi ja hyväksyttiin liiton antidoping-ohjelmaan tulevat päivitykset. Ohjelma on tällä hetkellä SUEKilla kommentoitavana. Liiton kilpailumanipulaation torjuntaohjelma käytiin läpi ja hyväksyttiin kokouksessa. Kokouksessa keskusteltiin EM-kisojen pelaajavalinnoista sekä liiton kisabudjetista. Hallitus hyväksyi esityksen kurinpitosääntöjen päivityksestä ja esittää säännöt kevätkokouksessa hyväksyttäväksi. Uusi kilpailunjärjestäjälisenssihakemus Spin 18:lta hyväksyttiin. Kokouksessa keskusteltiin myös kilpailutoiminnan kehittämisestä. 

Kokouksessa käytiin lisäksi läpi aiemmin foorumilla tehdyt päätökset. Näistä päätöksistä mainittakoon mm. Discooterin kilpailunjärjestäjän lisenssihakemuksen hyväksyminen sekä Pajulahden tarjouksen hyväksyminen Liitopäiville 2023. Kokouksessa päätettiin myös kevätkokouksen ajankohdasta. Kevätkokous järjestetään keskiviikkona 29.3. klo 19. Kevätkokouksesta uutisoidaan erikseen. 

Hallitus kokoontuu seuraavan kerran torstaina 30.3.