Eveliina Saloselle frisbeegolfin MM-hopeaa

Seuratasolla Nummelan frisbeeseuraa edustava Eveliina Salonen on sijoittunut hopealle frisbeegolfin MM-kilpailuissa Peoriassa, Yhdysvalloissa. Naisten avoimen luokan maailmanmestariksi kruunattiin yhdysvaltalainen Paige Pierce. Raumalainen Henna Blomroos nousi finaalikierroksella neljänneksi.

Lauantaiselle päätöskierrokselle suunnattiin erittäin jännittävästä ja tasaisesta tilanteesta. Kolme pelaajaa — Eveliina Salonen sekä yhdysvaltalaiset Paige Pierce ja Catrina Allen — jakoivat kilpailun kärkipaikkaa tasatuloksella. Päätöskierroksella pisimmän korren veti lopulta Pierce. Pierce kirjautti tuloskorttiinsa bogeyn väylältä 3, mutta tämän jälkeen jälki oli vakuuttavaa kymmenellä birdiellä ja neljällä parilla. Piercen uran viides maailmanmestaruus irtosi kokonaistuloksella 284 heittoa (-25).

Allen ja Salonen kävivät finaalikierroksella taistoa MM-hopeasta. Kierroksen avauspuoliskolla Allen oli kasvattanut Saloseen nähden muutaman heiton johdon. Salonen pelasi kuitenkin nousujohteisesti, ja saavutti Allenia vähitellen jälkimmäisen kierrospuoliskon aikana. Ohitus tapahtui lopulta väylällä 16, jolla Allen pelasi tuplabogeyn ja Salonen parin. Upea kiri poiki näin Saloselle MM-hopeaa yhteistuloksella 289 heittoa (-20). Allen sijoittui pronssille lukemin 293 heittoa (-16). 

Henna Blomroos onnistui ohittamaan päätöskierroksella Sarah Hokomin (USA) ja sijoittui kilpailussa hienosti neljänneksi lukemin 297 heittoa (-12). 

Eveliina Salonen. Arkistokuva: SFL / Tomi Mäkipää

Avoimen luokan kilpailu on julkaisuhetkellä paraikaa käynnissä. Luokan kärkikortti suuntaa finaalikierrokselle noin klo 22.30 Suomen aikaa.