Tutkimus aikuisten liikuntaharrastamisesta — frisbeegolf uutena lajina esillä

Kilpa- ja huippu-urheilun tutkimuskeskus KIHUn, LIKES-tutkimuskeskuksen sekä Jyväskylän yliopiston liikuntatieteellisen tiedekunnan tutkijoiden laatima Aikuisväestön liikunnan harrastaminen, vapaaehtoistyö ja osallistuminen 2018 -tutkimus on julkaistu. Yksi tutkimuksessa esille nostettu vuonna 2010 julkistetun Kansallisen liikuntatutkimuksen jälkeinen muutos on frisbeegolfin harrastussuosion kohoaminen.

Kyselyyn vastasi yhteensä 3 241 iältään 15–74-vuotiasta suomalaista touko- ja marraskuussa 2018. Väestöpohjaisen paneeliaineiston keräsi Kantar TNS ja tutkimusta tukivat Opetus- ja kulttuuriministeriö sekä Suomen Olympiakomitea.

Vastaukset on muutettu kuvaamaan harrastajien määrää koko ikäluokassa. Kyselyn virhemarginaali on +/– 2,5 prosenttia. Lähtökohdiltaan aineisto ja tutkimus antavat kuitenkin hyvän suuntaa-antavan kuvan suomalaisten liikunnan harrastamisesta, vapaaehtoistyöstä ja osallistumisesta.

Arviolta 263 000 suomalaista harrastaa frisbeegolfia ainakin kerran vuodessa

Yhtenä osa-alueena tutkimuksessa tutkittiin, kuinka usein eri liikuntalajeja keskimäärin harrastetaan vuositasolla. Tutkittu lajikohtainen volyymi kuvaa harrastamismäärää silloin, kun laji on ohjelmassa ja huomioi näin eri liikuntalajien kausittaisuuden. Tutkimuksessa arvioidaan, että yhteensä 263 000 suomalaista aikuista harrastaa frisbeegolfia ainakin kerran vuodessa. Vähintään kerran viikossa frisbeegolfia harrastaa tutkimuksen mukaan arviolta 49 000 henkilöä.

”Tällainen tutkittu tieto on meille tärkeää ja viestii myös siitä, miten frisbeegolfia tyypillisesti harrastetaan. Tutkimuksessa arvioidaan, että 84 % harrastaa frisbeegolfia omatoimisesti yksin tai ryhmässä. Myös omaehtoiset harrastajat ovat liitolle todella tärkeitä — liiton tehtävänä on edistää frisbeegolfia harrastuksena eri muodoissaan. Toisaalta tutkimus viestii myös seuratoiminnan potentiaalista kasvaa”, liiton puheenjohtaja Ari Penttala kommentoi.

Kuva: SFL / Kaisa Pulju

 

Tutkimusraportin mukaan frisbeegolfin harrastussuosio on noussut vuonna 2010 julkistetun Kansallisen liikuntatutkimuksen jälkeen.

”Liitossa olemme pitkään toivoneet uuden harrastuskyselyn julkistamista. Lajin suosion kasvu ei ole yllätys: vuodesta 2010 tähän päivään myös liiton jäsen- ja lisenssimäärät, kilpailutoiminnan määrä ja ratojen lukumäärä ovat kaikki kasvaneet räjähdysmäisesti”, Penttala pohtii.

Kuva: SFL / Marika Salmi

 

Frisbeegolf on harrastettu laji erityisesti miesten keskuudessa. Miesten harrastetuimpien lajien listauksessa frisbeegolf on lajilistalla sijalla 11 yhteensä 169 000 harrastajalla.

”Toisaalta tutkimus tuo myös esille, kuinka tärkeää tasa-arvotyö, nais- ja tyttöpelaajien harrastamisen edistäminen on. Tutkimustuloksia tullaan hyödyntämään käynnissä olevassa liiton visiopäivityksessä”, Penttala jatkaa.

Matkaa harrastuspisteeseen keskimäärin 3,7 kilometriä

Tutkimuksessa perehdyttiin myös lajien harrastusminuutteihin sekä esimerkiksi harrastuspaikalle kuljettavan matkan pituuteen. Selvityksen mukaan frisbeegolfin parissa harrastusminuutteja käytetään viikossa keskimäärin 64 minuuttia. 

Frisbeegolfissa harrastuspisteen keskimääräinen etäisyys kotoa on 3,7 kilometriä. Liki puolet, 47 % frisbeegolfia harrastavista kulkee tutkimuksen mukaan harrastuspaikalle aktiivisella kulkutavalla kävellen tai pyöräillen.

Lisätietoja

Otsikkokuva: SFL / Emmi Leppänen