Urheiluoppilaitoshaku käynnissä, liiton valtionavustus säilyy ennallaan

Opetus- ja kulttuuriministeriö (OKM) on päättänyt liikuntaa edistävien järjestöjen valtionavustuksista. Myös urheiluoppilaitosten haku on käynnistynyt ja jatkuu aina 12.3.2019 saakka.

Liiton valtionavustus säilyy ennallaan vuonna 2019

Opetus- ja kulttuuriministeriö (OKM) on tehnyt päätökset liikuntaa edistävien järjestöjen valtionavustuksista. Suomen frisbeegolfliitto ry:lle on myönnetty vuodelle 2019 kahden edellisvuoden tapaan 60 000 euron avustussumma.

Avustusta sai kaiken kaikkiaan 124 järjestöä. Yhteensä tukea jaettiin yhteensä 42 miljoonaa euroa. 

Lisätietoja OKM:n tiedotteesta.

Urheiluoppilaitosten haku käynnissä 12.3. saakka

Urheiluoppilaitoshaku yhteishaussa on käynnistynyt ja jatkuu 12.3.2019 saakka. Suomessa on useita valtakunnallisen urheiluoppilaitoksen statuksen omaavia lukioita ja ammattioppilaitoksia. Eri oppilaitosten tarjoamiin mahdollisuuksiin urheilun ja opiskelun yhteensovittamisesta pääset tutustumaan oppilaitosten omilla nettisivuilla. SFL antaa haussa tarvittavat lausunnot oppilaitoksille suoraan niiden pyynnöstä.

Lisätietoja Olympiakomitean sivuilla.

Lisäksi Joroisten lukioon on mahdollista hakea Suomen ainoalle frisbeegolflinjalle. Jos olet kiinnostunut linjasta, tutustu muun muassa frisbeegolflinjaa esittelevään videoon sekä frisbeegolflinjan opetussuunnitelmaan.

Lisätietoja Joroisten lukion sivuilla.