Unelma maailmanmestaruudesta motivoi Eveliina Salosta kehittymään paremmaksi

Vuonna 2012 Valkeakosken Eerolaan avattiin uusi 9-väyläinen frisbeegolfrata. Tuon radan valmistuminen oli ensimmäinen askel Eveliina Salosen menestyksekkäällä uralla frisbeegolfin maailmassa. 

Tänä vuonna 19 vuotta täyttänyt Salonen muistelee frisbeegolfin aloitushetkiään ja toteaa, ettei tiennyt lajista mitään ennen ensimmäistä kokeilukertaansa. 

”Hankimme kaverini kanssa pari lelukiekkoa ja kävimme testaamassa niitä uudella radalla. Muutama viikko siinä meni kunnes päätimme ostaa ihan kunnollisia kiekkoja. Kaveri jaksoi heitellä mukanani noin vuoden verran, kunnes hänen intonsa hiipui.”

Salosen into ei hiipunut – päinvastoin. Hän harjoitteli ahkerasti ja seuraavana vuonna oli aika ensimmäisille kilpailuille. Lajiväelle tuttu Janne Hirsimäki opasti nuorta Salosta testaamaan taitojaan myös kilpailujen puolella.

”Menimme Jannen kanssa heittämään Vihdin Kaatikselle ja hän ohjeisti minua ottamaan osaa naisille ja tytöille suunnattuihin Lady Tourin osakilpailuihin. Jännitin ensimmäistä pikkukisaani varmaan viikon verran etukäteen, eikä se jännitys poistunut kisankaan aikana. Olin muistaakseni siinä kisassa toinen, joten ei se huonosti lähtenyt liikkeelle”, Salonen naurahtaa.

Kuva: SFL / Mikko Seppälä

Kehityskulku oli nopeaa ja luontaista. Jälleen koitti seuraava kesä ja Salonen alkoi kilpailla enemmän. Pienemmistä kisoista irtosi jo useampia voittoja.

”Kyllä siihen touhuun aika nopeasti pääsi mukaan. Kiekot lensivät heti hyvin. Alkuaikoina taso oli toki helpompi, kun vertaa nykyhetkeen. Nyt, jos aloittaisin lajin, niin olisi vaikeampaa nousta hyville sijoille yhtä nopeasti.”

Vuoden 2014 menestys ei juurikaan vähentynyt, kun Salonen heitti ensimmäisissä aikuisten SM-kisoissaan heti mitaleille.

”Ensimmäisiin SM-kisoihini lähdin ilman mitään odotuksia tai tavoitteita. Olin heitellyt naisten kanssa vielä aika vähän, joten en tiennyt kunnolla muiden tasoa. Ihan hullu yllätys se oli, että pärjäsin niin hyvin, hän kuvailee hopeaan päättynyttä SM-debyyttiään.”

Parannettavaa löytyy menestyksestä huolimatta

Menestys on ollut tasaista tähän päivään asti ja tilastot osoittavat Salosen huikean nousun lajin huipulle. Virallisia kilpailuja on kertynyt toistaiseksi uralla 54, joista voittoja on peräti 35. Salosen uran voittoprosentti lähentelee siis 65 prosenttia.

Yksi uran maukkaimmista voitoista irtosi tämän vuoden heinäkuussa Tšekissä, jossa Salonen pääsi juhlimaan korkeimmalle korokkeelle arvostetussa Konopiště Openissa. Konopiště Open oli samalla Salosen uran ensimmäinen Major-tason voitto.

”En heti edes älynnyt, että se oli samalla Major, vaan pidin sitä vain Konopiště Openin voittona. Kaikki alkoivat kuitenkin puhua ja kirjoitella asiasta, ja tuolloin vasta tiedostin saavutukseni paremmin”, Salonen muistelee.

Kesä-heinäkuun vaihde oli Saloselta vahva, sillä hieman ennen Konopištěttä hän voitti Norjassa Sula Openin ja Ruotsissa Skellefteå Openin. Hän ei sijoittunut muutenkaan koko kauden aikana kertaakaan kahden parhaan ulkopuolelle. 

Kuva: SFL / Mikko Seppälä

Silti kautta läpi käydessään Salonen nostaa esiin ensimmäisenä ne kohdat, joissa olisi voinut pelata paremmin. Lahjakas pelaaja vaatii itseltään paljon.

”En ollut silloin [kesä-heinäkuussa] yhtään tyytyväinen omaan peliini. Koko kausi oli aika huonoa pelaamista, mutta voittoja tuli, niin se riitti. Paremminkin olisin voinut pelata. Tänä vuonna tuli edelliskautta enemmän kakkossijoja voittojen sijasta, joten kausi tuntui tuloksellisesti pettymykseltä”, hän analysoi.

”Puttaaminen oli heikkoa läpi kesän. SM-kisoissa esimerkiksi puttiprosenttini oli yhdelläkin kierroksella 36%, mikä on ihan järkyttävää. En saanut sitä osapuolta pelistä toimimaan koko kautena. Olen yrittänyt keskittyä putteihin nyt ensi kautta varten, sillä ongelma ehti päästä jo vähän päänkin sisään.”

Voisi siis sanoa, että Eveliina Salonen on varsin itsekriittinen pelaaja?

”Saattaa olla”, Salonen nauraa.

Kuva: SFL / Timo Ahopelto

Vaikka Salonen on niittänytkin menestystä ympäri Suomea ja Eurooppaa, riittää 19-vuotiaalla frisbeegolfarilla vielä paljon tavoiteltavaa. Treenatessa ei saa antaa siimaa, etteivät muut mene ohi.

”Haasteita riittää ja jokaiseen kilpailuun lähdetään siitä lähtökohdasta, että kuka tahansa voi voittaa. Tosissaan pitää pelata, eikä mitään saa enää ilmaiseksi. European Openin voitto minulta esimerkiksi vielä puuttuu. Katsotaan, miten siellä käy ensi vuonna.”

Suomi -> Eurooppa -> Yhdysvallat

Vuoden 2017 alkupuolella Salonen toteutti yhden pitkäaikaisen unelmansa päästessään pelaamaan frisbeegolfin ”paratiisiin” Yhdysvaltoihin. Hän vietti rapakon takana kolme viikkoa ja osallistui Gentlemen’s Club Challenge- sekä Memorial Championship -kilpailuihin.

”Tuli silloin mahdollisuus lähteä jenkkeihin Jalle Stoorin ja Niina Turtiaisen kanssa, niin pitihän se hyödyntää. Oli ihan huikeaa.”

Kuva: SFL / Mikko Kaakinen

Salonen esiintyi edukseen ja nappasi kilpailuista sijat neljä ja kuusi. Edelle ehtivät vielä muun muassa lajin menestyneimpiin kuuluvat Paige Pierce ja Catrina Allen.  Salonen näki jo tuolloin läheltä, missä pitää vielä parantaa, mikäli aikoo jonain päivänä maailman parhaaksi.

”Heittopituuksissa olin aikalailla tasoissa, mutta muuten olin jokaisella osa-alueella hiukan kärkeä jäljessä. Huomasin kuinka rohkeasti parhaat pelaajat pelaavat, ja sitä pitäisi saada lisää omaankin peliin.”

Salonen suuntaa ensi helmikuussa kilpailemaan Las Vegasiin. Tuolloin hän näkee kovatasoisessa kilpailussa jälleen ripauksen siitä, mitä laji voi parhaimmillaan olla.

”Odotan matkaa jo innolla. Katsoin kalenteria ja tajusin, ettei siihen ole enää kauaa, vaikka vielä hetki sitten siltä tuntui. Jenkeissä kun pääsisi kiertämään enemmänkin, niin olisihan se ihan unelmaa. Ehkä se olisi tulevaisuudessa mahdollista.”

”Maailmanmestaruus on ollut jo pitkän aikaa tavoitteenani, ja se motivoi minua treenaamaan ja kehittymään”, Salonen toteaa.

KUKA?

Eveliina Salonen

  • Syntynyt: Vuonna 1999
  • Asuinpaikka: Valkeakoski
  • Aloitti frisbeegolfin vuonna 2012. Heitti ensimmäiset viralliset kilpailunsa vuonna 2014.
  • Voitti tänä vuonna muun muassa Sula Openin, Skellefteå Openin, Konopiště Openin sekä SM- ja EM-hopeaa
  • Arvokisoista Saloselta löytyy yhteensä kolme SM-kultaa, kaksi SM-hopeaa, EM-hopea ja EM-kulta
  • Tällä hetkellä Salonen on naisten maailmanrankingissa kolmantena
  • Salonen pitää parhaillaan välivuotta. Liikuntatieteiden opintoihin hakeminen saattaa olla ohjelmassa ensi keväänä
  • Frisbeegolfin lisäksi urheilullisesti lahjakas Salonen on harrastanut motocrossia, jääkiekkoa, ringetteä, jalkapalloa, futsalia ja salibandya. Salibandya hän pelaa edelleenkin.

Teksti: Markus Viljanen