SM 2013 – 1. päivä

SMEnsimmäinen kisapäivä Tammisaaren Västerbyn radalla alkoi, kun kahdeksalta starttasi matkaan neljä pelaajaa. Aamu oli melko kylmä ja sateinen, mutta onneksi piakkoin aurinko alkoi pilkistelemään pilvien lomasta ja kesän tuttu lämpö alkoi palailemaan. Aamun varhaisimmat ryhmät saivat pelailla vielä melko tyynissä olosuhteissa. Päivän mittaan tuuli yltyi kuitenkin melko voimakkaaksi.

Kahdeksan eri luokkaa pelasivat neljän päivän koitoksesta tänään ensimmäisen rupeaman. Kovinta tahtia nähtiin odotetusti avoimessa sarjassa, jossa kovimman ennakkosuosikin viittaa ei voida yhden pelaajan harteille asettaa. Sillä kärkikahinoissa on mukana laaja rintama nimipelaajia. Torstain kisapäivän jälkeen kärjessä 7k:n Juho Rantalaiho tuloksella -8. Heiton päässä Jalle Stoor ja kahden heiton päässä jaetulla kolmannella sijalla Jukka Pyhältö, Lassi Hakulinen (Nokian frisbeeseura) sekä Jyri Salminen (7k).

Monessa eri luokassa nähtiin hienoja suorituksia pitkin päivää, mutta yksi komeimmista tapahtui lähellä tapahtumakeskusta kun Seniorit-40 luokassa kolisteltiin korirautoja väylällä 17. Marco Hyväriselle (FGCK) elämän ensimmäinen hole-in-one komeaan paikkaan. Marco totesi heti kierroksen jälkeen:” No, mun ekahan tuo oli. Väylä 17 joka on mun inhokki kun on par 2, kiekko lähti vähän korkeena, mut putos ja feidas suoraan koriin. Aina luotettava Yeti asialla.” Kärkikahinoihin ei hänellä ole kuitenkaan vielä asiaa, sillä Sami Väisänen (Puska Puttaajat) latoi tauluun tuloksen neljä alle parin. Jaetulla toisella sijalla Jouni Leskinen (NFS) ja Kai Vesa (Mustavaris) pelattuaan kierroksen kolme alle.

Naisten puolella Henna Määttä (JyLi) antoi todellisen myrskyvaroituksen muille naisille, ottaen ensimmäisen kierroksen päätteeksi neljän heiton kaulan Anna Eloon (Mustavaris). Jaetulla kolmannella sijalla kahden heiton päässä Elosta Vilja Hulden sekä Hannele Määttä (OFS).

Muiden luokkien kärki torstain 15.8. jälkeen:

Juniorit-19

  1. Esa Salonen (JyLi) -3
  2. Saku Anttila (Tomoottajat) -1
  3. Jani Kleemola (Tomoottajat) par
  4. Niko Kemi (OFS) par

Juniorit-16

  1. Ville Ahokas (LDG) -1
  2. Niko Rättyä (YFK) +1
  3. Henrik Lindevall (TT) +4

Seniorit-50

  1. Ville Kotamäki (NFS) par
  2. Ari Österlund (EIF) +2
  3. Harri Hynönen +3

Seniorit-60

  1. Markku Tohni (Nokian Frisbeeseura) +3
  2. Göran Nordström (EIF) +10
  3. Kauko Laitala (NFS) +13

Naiset-40

  1. Tuija Jaako (OFS) +21
  2. Terttu Rosenqvist, Nina Kiminki (NFS), Riina Kotamäki (NFS) +23