Vuoden parhaat 2011 -äänestys

Vuoden parhaat äänestys on avattu. Aluksi esittelemme kaikki kentältä saadut ehdokkaat perusteluineen ja jutun lopusta löytyy varsinainen äänestysalue. Aikaisemmin ilmoitettujen kategorioiden lisäksi hallitus nosti äänestettäväksi myös vuoden frisbeeseuran SFL:n aktiivisten jäsenseurojen joukosta.

Vuoden frisbeeseura

Vuoden fribeeseuran tittelistä kamppailevat seuraavat ehdokkaat: 

NFS:lla on takana kolme järjestettyä SFL-kisaa (Frisbeepoint-tour ja Syysmyrsky Nummelanharjulla ja VMP-open Kaatiksella) ja erinomainen kilpailumenestys toureilla, SM-kisoissa ja erilliskisoissa.

BSC DGT johti frisbeegolfin SM-kilpailut Oulun Meri-Toppilassa ja Tomoottajat järjesti peräti neljä SFL-kisaa (pääsiäiskisa, Frisbeepoint-tour ja Kankaanpäänmestaruuskisat Viidentienristeyksessä ja Prodiscus-Challenge Julkujärvellä).

Vuoden frisbeeurheilija

Vuoden frisbeeurheilijan tittelistä kamppailevat

Seppo Pajun menestys kuluneella kaudella on ollut näyttävää. Mies on avoimen sarjan Suomen mestari 2011, otti parhaan suomalaissijoituksen sekä European Openissa että Eurotourilla ja lisäksi mieleen on jäänyt Santa Cruzin show-hole-in-onen tuoma julkisuus ja mallikas President’s Cup -edustus.

Pasi Koivu on pelannut ensimmäistä kauttaan isompia kisoja (SM, Eurotour, Major) ja menestynyt tänä vuonna erinomaisesti – hopeaa SM-kisoista ja Discmania Cash Money Tourin kokonaiskilpailun voitto.

Kari ”Käppi” Vesalan sulkana hatussa on Eurotourin voitto seniorit-sarjassa.

Vuoden tulokas

Vuoden tulokkaaksi ovat ehdolla

Mikko Setälä on ahkeran frisbeegolf-blogaamisen lisäksi käynnistänyt Keravan Keinukalliossa aktiivisen seuratoiminnan ja radan parantamisen. Intoa, asennetta ja kuuluvuutta löytyy.

Tapani Aulu taas on aktiivinen kirjoittelija monellakin nettiareenalla, on tuonut lajia merkittävästi esille uuden radan perustamisen sekä useiden kilpailujen järjestämisen myötä. Menestystä tullut myös kisoista (FP-tour 3. ja DCMT 5.) Ihme jos ei joku ole tänä vuonna kuullut miehestä, tai kerran nähtyään jäänyt mieleen.

Janne Hirsimäki ja Aleksi Ahtila taasen kamppailivat tiukasti koko kauden Frisbeepoint-tourin kärjestä ja lopputuloksena Janne sijoittui tourilla toiseksi ja Aleksi vei voiton kotiin.

Vuoden frisbeeteko

Vuoden frisbeeteolle on nimetty kuusi ehdokasta

Ehdokkaista Jussi Meresmaa tunnetaan aktiivisena lajin eteenpäinviejänä monella osa-alueella. Hän toimi mm. European Openin TD:nä. Frisbeegolf sai poikkeuksellisen paljon julkisuutta kisaviikon aikana ja kilpailu oli ammattimaisesti järjestetty ja sai lajin näyttämään parhaat puolensa yleisölle.  Samaan hengevetoon kiitosta voi jakaa myös European Open -työryhmälle, sillä ilman vapaaehtoistyövoimaa, ei olisi kisoja. European Openissa vapaaehtoisia oli paljon. Työryhmän ansiota on maailman toisen Major-tason kilpailun järjestäminen ja saaminen Suomeen, sekä komean palkintopotin haaliminen.

Frisbeegolf Club Keinukallio (FGCK) Keravalla on vilahdellut useissa keskusteluissa kauden aikana. Seurana FGCK on aktiivinen uusi seura joka on järjestänyt useita kisoja Keinokallion radalla ja saanut blogaamisen lisäksi myös paikallislehtinäkyvyyttä niin lajille kuin kisoillekin, sekä aktivoinut uusia harrastajia lajin pariin.

Unohtaa ei pidä myöskään Markus Stigzeliusta. Miehen ansiolistalla on aktiivinen neuvottelu useamman uuden frisbeegolfradan saamisesta pääkaupunkiseudulle, missä byrokratia on raskaampaa ja maa tarkemmin kortilla kuin muualla Suomessa. Lisäksi hän toimi Suomen EuroTour-osakilpailun ja European Openin lämmittelykisan, Tali Openin TD:nä. Kiitosta Tali Openille annettiin mm. rennosta meiningistä.

Ehdokkaista Juha Alkkiomäki tunnetaan kisoista tuotetun materiaalin perusteella. Juha on aktiivinen maailman huippupelaajien dokumentoija, joka on videokuvaamalla tallentanut frisbeegolfkilpailuja jo vuodesta 2007. Kuvaamisen ja editoinnin lisäksi mies on ojentanut pelihetket meidän kaikkien helposti nähtäville YouTubeen ja työn alla ensimmäinen full HD BluRay kisavideo, mitä lajissa on koskaan tehty.

Viimeisin vaan ei vähäisin ehdokas on Pimp my drive-keskusteluketju SFL:n foorumilla. Keskusteluketjussa pyritään kollektiiviseen heiton kehittämiseen pelaajien yhteistoiminnalla. Klikkaa itsesi tästä mukaan keskusteluun.

Äänestysohjeet

Jokaisesta sarjasta on mahdollista valita vain yksi vaihtoehto. klikkaa tämän jälkeen Vote-nappia rekisteröidäksesi äänesi ja jos tahdot katselmoida äänestystilannetta, klikkaa View results-tekstiä. Äänestys on avoinna 28.10.2011 klo 23.59 asti ja palkinnot jaetaan syyskokouksessa 29.10.


[poll id=”3″]


[poll id=”7″]


[poll id=”5″]


[poll id=”6″]