Kovia tuloksia kevätsäässä – DGStore.fi Tour alkoi

Suomen frisbeegolfliiton amatöörikiertue DGStore.fi Tour käynnistyi Keravalla. Keinukallio heräsi pakkasaamuun, mutta auringon noustessa lämpötila kiipesi nopeasti plussan puolelle. Hienon kevätpäivän edetessä noussut tuuli toi osaltaan vaihtelua tuloslistaan.

 

Valtakunnan parhaat juniorit kilpailevat Keravalla. Kuvassa Mikael Hakala. (Kuva: SFL / Marco Hyvärinen)
 

Komea startti kiertueelle

Aamun ensimmäinen kierros päästiin pelaamaan lähes tyynessä ja miellyttävässä 10 asteen lämpötilassa.

Avoimessa amatööriluokassa avauskierroksen parhaan tuloksen (58 heittoa, -5) pelasivat Atte Ruuskanen ja Tuomas Sievers. Luokan kärjessä yhteensä 6 pelaajaa mahtui 4 heiton marginaaliin.

Lämpötila nousi edelleen iltapäiväkierrokselle ja kilpailussa saatiin nauttia kauniista toukokuisesta säästä. Samalla kuitenkin Keinukalliolla tyypillisesti vallitseva lännenpuoleinen tuuli yltyi haastamaan pelaajia kiekko- ja heittovalinnoissaan.

Paikallistuntemuksesta hyötyä toisella kierroksella

 

Toisella kierroksella Sievers putosi jo alkuväylillä kärjestä. Keinukallion viikkokisoissakin viihtyvä Hyrylän Aaron Kopiloff puolestaan hyödynsi paikallistuntemustaan. Kierroksen jälkeen Kopiloff kertoi, että oli helpottavaa lähteä kierrokselle onnistuttuaan hankalissa alkupään väylissä 1-3 suuremmitta virheittä. Kierrostulos 55 heittoa (-8) oli päivän kovin ja nosti hänet kärkipaikalle ennen sunnuntain päätöskierrosta.

Päivän hot roundin (-8) heitti Aaron Kopiloff. Kuva: SFL / Marco Hyvärinen

 

Toinen Keinukallion vakiokasvo Ruuskanen ei aivan onnistunut säilyttämään ensimmäisen kierroksen tasoaan ja päätti toisen kierroksen tulokseen -2. Vaikka paikallistuulet olivatkin tutut, painiskeli Ruuskanen kiekkovalintojensa kanssa. Taustalla oli miehen mukaan vain kuukautta aiemmin uusiutunut välinevalikoima: kiekkorepun sisällöstä 90 prosenttia vaihtui ja työ kaluston kanssa on vielä kesken.

Kopiloff ja Ruuskanen sanoivat molemmat odottavansa innolla huomista taistelua.

Mika Koskikallio heitti kauniin hole-in-onen lyhyellä väylällä 11 (77 metriä).

Amatöörinaisten kärjessä Johanna Hento lähtee sunnuntaipäivään peräti 11 heiton etumatkan turvin. Viime vuoden kiertuemestari Heidi Laine sekä Minttu Heinola jakavat kakkossijaa.

 

Junioriluokissa hienoja otteita

 

18-vuotiaiden tyttöjen luokassa 16-vuotias Sini Lindholm pelaa vakuuttavasti. Ainoana luokassaan kilpaileva lahtelaislupaus johtaisi amatöörinaisten luokkaa kahden heiton turvin. Lindholm säväytti jo viime vuonna voittamalla 15-vuotiaiden tyttöjen kiertueen ja menestymällä myös naisten avoimessa luokassa Turun SM-kilpailuissa.

Sonja Laine, Anni Mäkelä Ja Sinna Talvensola nautiskelevat kilpailusta 15-vuotiaiden tyttöjen luokassa. Laine johtaa luokkaa selvän tuntuisesti, eroa Mäkelään on 13 heittoa.

Pojat 15 -luokassa nähtiin hienoja kierrostuloksia ja liikehdintää tuloslistalla. Matias Puikkonen johtaa kilpailua kahden kierroksen jälkeen yhteistuloksella 125 heittoa (-1). Vain heiton päähän nousi Samu Åström, joka kiskaisi kakkoskierroksella hienon tuloksen 57 (-6).

”Ei ollut ihan ensimmäinen huippuveto kilpailussa, onnistuin taannoin vastaavassa tempussa. Tänään toinen kierros oli kokonaisuudessaan rento ja paineeton, tuntui oikeastaan kuin olisin pelannut viikkokisoissa.” Åström avasi lauantai-iltapäivän reseptiä.

Kolmantena on kahden kierroksen jälkeen Aaro Koskela, joka sai luovuttaa ensimmäisen kierroksen jälkeen kärkipaikkansa. Erot ovat pieniä ja sunnuntain päätöskierrokselle on odotettavissa jännittäviä hetkiä.

 

Topi Kuusisto lähtee kärkipaikalta sunnuntaille 18-vuotiaiden poikien luokassa. Kuva: SFL / Marco Hyvärinen

 

18-vuotiaiden poikien luokassa Topi Kuusisto nousi kilpailun kärkeen heitettyään toisella kierroksella tuloksen 57 (-6). Takana vain heiton päässä on Niklas Anttila ja kaksi heittoa Kuusistosta jääneenä viime vuoden kiertueen hopeamies Mikael Hakala.  Kierroksen jälkeen tavoitettu Hakala ei ollut peliinsä täysin tyytyväinen. Nuorukaisen mukaan etenkin puttipelissä oli lauantaina suuria haasteita.

Kilpailun päätöskierros käydään sunnuntaina väliaikalähdöin.

Tulokset Suomen frisbeegolfliiton Kisakoneessa.

Muutamia valokuvia avauspäivältä