Simpele DiscGolf palkittujen joukossa

Itäisen Suomen jäsenseuramme ovat keränneet komeasti tunnustusta viime aikoina. Myös Simpele DiscGolf liittyi tähän joukkoon vastaanotettuaan Rautjärven Vuoden Liikuttaja 2015 -palkinnon Etelä-Karjalan urheilugaalassa tammikuussa.

Jäsenistöä seuran tapahtumassa

Simpele DiscGolfin jäsenistöä seuran kilpailussa.

Syksyllä 2013 Simpeleen Urheilijat ry:n uuteen harrasteliikuntajaostoon liitetty Simpele DiscGolf  on ollut parivuotisen historiansa ajan aktiivinen toimija. Frisbeegolfjaos mm. osallistui SFL:n pilottihankkeeseen syksyllä 2014 ja seuran jäseniä kävi ensimmäisten joukossa Suomen Frisbeegolfkouluttajien ohjaajakoulutuksessa.

Seura on yhdessä Rautjärven kunnan kanssa panostanut radan laajentamiseen, ylläpitoon ja parantamiseen. Kunnan, seuran ja eri yhteistyökumppanitahojen yhteistyöllä paikallinen lajin tukeminen ja olosuhteiden kehittäminen on toiminut erinomaisesti.

Tomi Poutanen vastaanotti palkinnin EKLU:n gaalassa.

Kuva: EKLU.

 

”Vuoden Liikuttaja 2015 –palkinto on merkittävä tunnustus SDG:lle, paikkakunnalle sekä kotiradalle joka antaa hyvät puitteet kaikentasoisille harrastajille. Simpele DiscGolfin porukan talkootunnit eivät ole menneet hukkaan vaan jokaisen panos on ollut tärkeä. Palkinto kannustaa jatkamaan talkootoimintaa ja toivottavasti houkuttelee lajin harrastajia myös kauempaa Simpeleelle.” kommentoi palkinnon vastaanottanut perustajajäsen ja varapuheenjohtaja Tomi Poutanen.

 

 

SFL onnittelee ansioitunutta jäsenseuraansa!