Jyri Salminen EuroTourin osakilpailuvoittoon Virossa

Jyri Salminen on voittanut EuroTourin osakilpailun Viron Valguhobusemäen radalla. Salminen selvitti par 72 -radan viimeisellä kierroksella 70 heitolla (-2) ja juhli voittoa lopulta neljän heiton erolla.

Salmisen yhteistulos oli 204 heittoa (-12). Suomeen saatiin kaksoisvoitto, kun Tapani Aulu kiri päätöskierroksen kovimmalla kierrostuloksella 65 (-7) toiseksi. Aulun yhteistulos oli 208 (-8). Kilpailun kolmonen oli Liettuan Gabrielius Gricius.

Salminen johti kilpailua ensimmäisestä kierroksesta alkaen, kasvatti toisella kierroksella johtonsa viiteen heittoon ja lopulta piti kilpailijat takanaan helposti. Salmiselle voitto oli uran ensimmäinen avoimessa luokassa.

”Ensimmäinen voitto avoimessa, fiilikset ovat ihan katossa! Monesti olen lähtenyt johdossa finaaliin, mutta pudonnut kärjestä, nyt vihdoin tuli voitto kotiin! Tietysti EuroTour -kilpailun voitto lämmittää mieltä enemmän kuin vaikkapa jokin pienempi kotimaassa pelattavan kisan voitto”, Salminen tunnelmoi voittoaan. Salminen pääsi käyttämään kilpailussa hyvin vahvuuttaan, pitkää draivia.

”Rata sopi minulle hyvin. Heitän pitkälle ja siitä oli ehdottomasti hyötyä. Vaikka voitto tuli suurella erolla, niin paljon jäi heittoja radalle. Pelasin kuitenkin juuri niin hyvin, kuin voittoon tarvitsi pelata. Tasaista suorittamista alusta loppuun. Isoja vaikeuksia ei ollut ja voitto oli omissa käsissä koko ajan”, Salminen analysoi rataa ja suoritustaan. Seuraava etappi Salmisella on Lahdessa järjestettävät SM-kilpailut.

”SM-kisoihin lähdetään hyvillä mielin, kunhan ensin saan villin kortin. Ne ovat seuraavat kisat minulle. Viime vuoden 10. sijaa on tarkoitus parantaa ja tästä voitosta sai hyvän ’boostin’ SM-kisoihin. Tiedän, että pystyn haastamaan Suomen kärkinimet Lahdessa”, Salminen käänsi katseensa jo tulevaan.

EuroTour osakilpailu 7/10, Viro, lopputulokset, avoin:

1. Jyri Salminen 204 heittoa (-12)
2. Tapani Aulu 208 (-8)
3. Gabrielius Gricius, LTU, 209 (-7)
4. Silver Lätt, EST, 212 (-4)
4. Antti Koivula, 212 (-4)

Kaikkien muidenkin luokkien voitot Suomeen

Viron EuroTour -osakilpailu oli suomalaisten menestystä. Suomalainen juhli voittoa kaikissa järjestetyissä luokissa.

Naisten luokassa Marianne Jakonen lähti finaaliin viiden heiton johdossa ja piti kuin pitikin kilpasiskot takanaan. Sofie Sandström (SWE) jäi lopulta heiton päähän. Anne Kettunen nousi palkintokorokkeelle myös tultuaan kolmanneksi.

Seniorit -luokassa Ville Piippo oli murskaavan ylivoimainen tuloksella 199 (-17), joka sellaisenaan olisi riittänyt myös avoimen luokan voittoon.

Juniorit-19 -luokan ykköseksi heitti Mikael Hakala tuloksella 204 heittoa (-12). Toinen suomalainen Joonatan Häme jäi heiton päähän. Riku Vink täydensi juniorien kolmoisvoiton. Amatööriluokan voitti Lauri Suominen tuloksella 216 (par).

Seniorit-50 -luokan voitti Seppo Kuikka ja Seniorit-60 -luokassa paras oli Markku Tohni.

Tulokset
3. kierroksen tulokset