Kuukausi: elokuu 2014

Liiton banderollit jäsenseuroille

Frisbeegolfliitto on tilannut 50 kappaletta liiton logolla varustettuja banderolleja, kooltaan 1 x 3 metriä. Banderollit postitetaan seuroille, jotka vielä järjestävät tämän kauden aikana SFL:n alaisen kilpailun tai ovat sen jo järjestäneet. Banderolli on tarkoitettu kilpailukäyttöön ja se tulisi olla esillä aina virallisissa liiton alaisissa kilpailuissa.

Mukkula Open haastoi frisbeegolfaajat

Frisbeegolfin erilliskilpailu Mukkula Open pelattiin 23.-24.8.2014 Mukkula Disc Golf Parkissa, Lahdessa. Pelaajia oli kilpailussa mukana yhteensä 106 viidessä eri luokassa. Kilpailussa pelattiin kolme kierrosta, joista lauantaina kaksi ja sunnuntaina kolmas.  Kilpailussa käytettiin lauantaina muokattua 18 väylän rataa (par 64) ja sunnuntaina täyttä 22 väylän rataa (par 77). Kilpailut pelattiin vaihtelevassa kelissä, mutta pääasiassa sää suosi… Read more »

Suomalaisille mitalisade frisbeegolfin EM-kilpailuissa

Genevessä käydyt frisbeegolfin EM-kilpailut oli suomalaisten näytös. Seppo Paju voitti EM-kultaa Hienon nousun viikon aikana tehnyt Seppo Paju jatkoi arvokisojen menestysputkeaan voittamalla avoimen luokan mestaruuden kiristämällä tulostaan tasaisesti koko viikon ajan. Kilpailun johtopaikalla hän ehti olla vain viimeiset yhdeksän reikää. Urallaan junioreissa maailman ja Euroopan mestaruutta juhlinut Paju otti ensimmäisen aikuisten arvokisavoittonsa tyynesti, mutta oli… Read more »

Paju nousi voittokamppailuun EM-kilpailuissa

Seppo Pajun huikea kolmas kierros nosti hänet mukaan kamppailuun EM-kullasta. Seitsemänneltä sijalta päivän kierrokselle lähtenyt lietolainen kortitti koko kilpailun toistaiseksi parhaan tuloksen -14, joka nosti hänet toiselle sijalle. Simon Lizotte pitää edelleen kärkipaikkaa, nyt kahden heiton turvin tuloksessa -34. Juho Parviainen on kolmantena tuloksessa -31. Neljättä sijaa jakavat Leo Piironen, Pasi Koivu ja Tanskan Karl-Johan… Read more »

Piironen jatkaa toisena frisbeegolfin EM-kilpailuissa

Vuoden 2012 suomenmestari Leo Piironen jatkaa toisena frisbeegolfin EM-kilpailuissa Genevessä. Piironen onnistui toistamaan avauspäivän tuloksensa -11 ja kavensi eroa saksalaiseen Simon Lizotteen, joka johtaa nyt vain yhdellä heitolla tuloksessa -23. Ranskan Sylvain Gouge on kolmantena ja Juho Parviainen jaetulla neljännellä sijalla. Avauspäivän jälkeen toisena olleen Pasi Koivun kierros ei onnistunut parhaalla mahdollisella tavalla. Heinolalainen putosi… Read more »

Suomalaisilla vahva avaus Genevessä

Piironen ja Koivu jakavat kakkossijaa frisbeegolfin EM-kilpailuissa Vuoden 2012 Suomen mestari Leo Piironen ja hallitseva Suomen mestari Pasi Koivu ovat frisbeegolfin EM-kilpailuissa hienosti jaetulla toisella sijalla ensimmäisen kierroksen jälkeen vain kahden heiton päässä saksalaisesta Simon Lizottesta. Kakkostilalla on tosin ruuhkaa, sillä myös Norjan Espen Møkkelgjerd ja Tanskan Jeppe Ask Sørensen päätyivät tulokseen -11 Geneven par… Read more »

Protesti frisbeegolfin SM-joukkuekisoista

Hallitus vastaanotti protestin koskien SM-joukkuekisan viimeisen kierroksen pistelaskua joka poikkesi aikaisemmista kierroksista. SM-joukkuekisan säännöissä todettiin että ”Pisteet jaetaan sijoituksen mukaan. Jokaisesta voitetusta joukkueesta saa 10 pistettä. Tämän kierroksen voittajajoukkue saa bonuspisteitä joukkuemäärän verran”. Neljännellä kierroksella pisteitä jaettiin tasatilanteessa olevista joukkueista vain ratingin perusteella parhaimmalle joukkueelle. Protesti käsiteltiin SFL:n hallituksessa kilpailun jälkeen. Todettiin että kilpailun järjestäjälle… Read more »

Joukkuegolfin Suomenmestaruudet ratkottiin viikonloppuna

Vuoden 2013 parhaan seuran tittelin saavuttanut Puska Puttaajat ry järjesti menneenä viikonloppuna viralliset joukkuegolfin SM-kilpailut Peurungassa. Kylpylähotellin lähimetsissä ja puistossa kiertelevä haastava OB-tolppia tiuhaan vilisevä rata toi haastetta rutkasti itse kullekin. Joukkuegolfissa pelattiin neljä kierrosta erilaisilla pelimuodoilla. Ensimmäinen kierros pelattiin henkilökohtaista tulosta. Toisella kierroksella parhaat ensimmäisen kierroksen yhteispisteet saavuttaneen joukkueen pelaajat pelasivat heikoimman yhteistuloksen saavuttaneen… Read more »

Suomalaiset suurin odotuksin frisbeegolfin EM-kisoihin

Suomi lähettää 25 pelaajaa Genevessä järjestettäviin frisbeegolfin EM-kilpailuihin. Peräti 200 pelaajan joukosta Suomi on saanut eniten maapaikkoja kilpailuun. Yhteensä osallistujia tulee ennätyksellisesti 23 maasta. Joka toinen vuosi järjestettävät EM-kilpailut ovat nykymuodossaan kymmenennet. Suomi on perinteisesti menestynyt hyvin, ja etenkin ikäluokissa Suomi on päässyt kultakantaan monesti. Tänäkin vuonna suomalaisodotukset ovat erityisesti yli 40-vuotiaissa, jossa avoimen luokan… Read more »

NBDG pro-tourin voittajat ratkottiin Kankaanpäässä

Lähes sata frisbeegolfaria kerääntyi viikonloppuna Kankaanpäähän Viidentienristeyksen kisakuntoon trimmatulle frisbeegolfradalle NBDG pro-tourin päätösosakilpailuun taistelemaan viimeisistä tour-pisteistä. Avoimessa luokassa kiertueen voittotaistelu oli kahden kauppa Seppo Pajun johtaessa touria Pasi Koivun hengittäessä niskaan 9,5 pisteen päässä. Voittoon nousemiseksi siis Koivulta vaadittaisiin voitto tai toinen sija ja Pajun täytyisi jäädä vähintään kaksi sijaa häntä alemmas tuloslistalla. Kolmas sija… Read more »