Powergrip -tour Nummelanharju

ktnt9idxfpea0

Kauden ensimmäinen amatööritourin osakilpailu pelattiin viikonloppuna Nummelanharjun paahteisella radalla. Kisa oli tupaten täynnä ja taso kova ja sääkin kuin morsian.

Kilpailu täyttyi todella nopeasti ilmoittautumisen auettua muutama viikko takaperin. Mukaan otettiin 180 pelaajaa, kun halukkaita olisi ollut jopa toista sataa enemmän. 180 pelaajaa on kaikkien aikojen ennätys suomalaisessa fribakisassa, vai muistaako joku vielä suuremman?

Kisa pelattiin luonnollisesti kahdessa lohkossa ja kisa aloitettiin jo kukonlaulun aikaan, jotta kaikki ehtivät pelata radan kahdesti lauantaina.

MA1-luokka aloitti taipaleensa lauantaina kahdeksan jälkeen aamulla komeassa kelissä. Kilpailun TD Ari Penttala piti palopuheen tuloskirjauksesta ja väylämuutoksista. Kun kevään avauskisoissa kokeiltiin nelinkertaista kirjanpitoa, niin amatööreille lätkäistiin viisinkertainen kirjanpito.

Kisat osoittivat, että todella hyvin toimi tämäkin systeemi eikä haukkuja kuulunut oikeastaan mistään. Monen mielestä hyvä, että tulee tarkastettua tulokset moneen otteeseen.

Lauantain aikana kovinta kyytiä tuloksellisesti piti Turun 7kn Harri Heikkanen joka pelasi ensimmäisen kierroksen -6 ja toisen siihen päälle -4. Päivän aikana nähtiin muutenkin roppakaupalla mahtisuorituksia. Yhteensä 10 holaria näki päivänvalon, kaksi näistä par 3 väylillä ja loput kahdeksan par 2 väylillä. Lisäksi juniori Rasmus Satta napautti kiekon koriin tiukalla dogleg par neljä -väylällä eaglen arvoisesti.

Joukkoon osui myös myös kommelluksia. Eräs sankari onnistui viskaamaan kiekkonsa avauksesta seuraavan väylän koriin, tästä ei sentään holaria myönnetty vaan lähdettiin selvittelemään TD:ltä mitä tehdään.

20140518_120028

Sunnuntain kolmannen kierroksen jälkeen MA1 -luokan voitto ja näin ollen myös 181€ lahjakortti Powergripiin lähti huikean nousun sunnuntaina tehneelle Arttu Stoorille (-12). Toiselle sijalle päätyi peräti kolme pelaajaa samalla tuloksella (-9): Mikael Häme, Mikko Ahjoniemi ja Tomi Korpinen.

Junnuluokkien edustajat pelasivat myös kovia tuloksia. MJ1 luokan voittajakaksikko Valtteri Jaatinen ja Aleksi Paananen tahkosivat kolme kierrosta yhteistulokseen kahdeksan alle ja olisivat olleet MA1 luokassa neljännella sijalla. Voitto ratkesi vasta sudden deathissa – kuinkas muuten – holarilla!

Myös poikien alle 16-vuotiaiden luokassa (mj2) Jesse Nieminen pelasi tuloksen kuusi alle, jolla olisi ollut MA1 luokassa seitsemäs. Eikä tässä vielä kaikki, sillä junnutytöissä (alle 16v.) pelannut Eveliina Salonen olisi sijoittunut toiseksi FA1-luokassa jonka voitti Aino Laitala tuloksella +25.

Kokonaisuudessaan oikein onnistunut viikonloppu niin järjestelyiden kuin kelienkin osalta.

Tulokset kokonaisuudessaan löytyvät kisakoneesta.