SM 2013 – Mestaruudet ratkottu

Eilinen Pasi Koivun huikea kierrostulos siivitti finaalipäivän pelaajat jahtaamaan parhaita tuloksiaan. Tämän päivän pelejä oli tullut paikan päälle seuraamaan yleisöäkin ihan mukavanlaisesti. Yleisön suurin mielenkiinto osui tietenkin eri luokkien kärkiryhmien taistoihin ja miesten sekä naisten avointen luokkia seurattiinkin lähes suurennuslasin alla.

Ensimmäiset mestaruudet saatiin ratkaistua jo hieman puolen päivän jälkeen, kun MPG ja MPS luokkien osanottajat saatiin neljän päiävn urakan jälkeen maaliin. Markku Tohni johti MPS -luokkaa koko ajan, eikä päästänyt ketään aivan niskaansa hengittämään. Hänelle siis mestaruus yhteistuloksella +24. Samanlaista kaulaa piti myös MPG -luokan Ville Kotamäki, joka toi Nummelan Frisbeeseuralle päivän ensimmäisen mestaruuden. Ville hallinnan takana nähtiin puolestaan kova taisto himmeämmistä mitaleista. Björn Lindholm nappasi viimeiselle väylälle parin kun taas Ilkka Tamminen ja Harri Hynönen ottivat bogeyt. Ilkka ja Harri jäivät heiton päähän kakkospaikasta jakaen kolmostilan keskenään.

MPM luokan miehet saapuivat maaliin seuraavina. Ville Piippo oli odotetun kova tässä porukassa ja otti ehkäpä vakuuttavimman voiton. Hän pystyi varmistelemaan voittonsa ja tämänpäiväinen kierros tulos +1 riitti selkeään viiden heiton voittoon. Patrik Ekström lähti hyökkäämään heti alusta alkaen – ja se kannatti. Etuysi -5 ja koko kierros yhteensä -6. Sillä tuloksella noustiin SM-pronssille. Villen ja Patrikin väliin sijoittui Raaseporin korilla -seuraa edustava Thomas Mykkänen heitäen tämän päiväisen kierroksen yksi alle parin.

MJ1

Junnujen taidonnäyte.

Junioriluokkien metaruudet menivät Ylivieskaan ja Kankaanpäähän. Niko Rättyä nappasi lopulta voiton Ville Ahokkaasta Juniorit-16 luokassa. Molemmat olivat kiinni mestaruudessa, mutta ratkaisu tapahtui lopulta väylällä josta Niko saalisti birdien ja Ville jäi pariin. Neljän päivän taisto oli tasainen ja yksi heitto lopulta ratkaisi heidän välisen tilanteen. Pronssia Markus Pöystille (TFS). Vanhempien junioreiden kärkitaisto oli myös todella tasaisat katsottavaa. Saku Anttila otti voiton pelattuaan neljä kierrosta pariin. Hänestä vain kolmen heiton päähän jaetulle kakkospaikalle sijoittuivat Esa Salonen ja Jani Ikonen.

Henna Määttä väylällä 16.

Henna Määttä väylällä 16.

FPO luokka ja tukku kovanluokan naisia. Neljän kärki oli kuitenkin erottautunut päivien saatossa hienoiselle karkumatkalle ja voittaja ratkaistiin Henna Määtän ja Anna Elon välillä. Kierros oli tasaista vääntöä heidän välillään ja johtopaikka vaihteli tiuhaan. Viimeiselle väylälle lähdettiin Annan johtaessa yhdellä heitolla. Henna avasi hienosti keskelle väylää, mutta Annan avaus lipesi hieman kädestä ja kiekko lähti matalana. Heitto ei jaksanut OB saarekkeen yli ja loppujen lopuksi korttiin triplabogey. Mestaruuspytty matkustaa siis tänä vuonna Henna Määtän mukana Jyväskylään. Ellinoora Heikkilälle pronssia tasaisen varmalla pelillä. Naiset-40 luokan kaksoisvoitto Nummelan frisbeeseuralle Nina Kiminkin ollessa ykkönen ja Riina Kotamäki kakkonen. Kolmostila Tuija Jaakolle.

Elo 1

Anna Elon viimeinen putti.

Miesten avoimessa luokassa Pasi Koivun eilinen kierros oli siis yksi parhaiten reitatuista kierroksista Suomessa koskaan, siitä on mukava lähteä parantamaan. Kierroksen alkuun Juho Parviainen otti Koivun kiinni nakuttaen birkkuja peräkanaa ja Koivun ottaessa korttiin yhden tuplabogeyn. Kahdeksannella väylällä Pasi sai birdien kun Juhon oli tyytyminen pariin. Tämä oli lopulta ratkaiseva johto, josta ei enää luovuttu. Viimeisen väylän avauksessa Juho avasi kolmen metrin päähän korista ja siirsi paineet Pasin niskaan. Hänen avauksensa jäi reiluun 15 metriin. Kylmähermoinen kaveri puttasi kuitenkin varmasti ja taidolla sisään ja mestaruusjuhlat olivat valmiit. Juho pelasi finaalikierroksensa tulokseen -10 ja kokonaistulokseen -31. Koivulle siis mestaruus yhden heiton turvin. Kolmannesta paikasta käytiin myös tiukka taisto ja lopulta kolmostila ratkaistiin sudarilla edellisen vuoden mestarin Leo Piirosen, Lassi Hakulisen ja Jalle Stoorin välillä. Heidän saldokseen neljän päivän peleistä jäi -23.

Mestaruuden sinetöinyt putti.

Mestaruuden sinetöinyt putti.

Tulokset vielä luokittain:

FPO

  1. Henna Määttä +30
  2. Anna Elo +32
  3. Ellinoora Heikkilä +39

FPM

  1. Nina Kiminki +74
  2. Riina Kotamäki +81
  3. Tuija Jaako +94

MPS

  1. Markku Tohni +24
  2. Kauko Laitala +30
  3. Göran Nordström +39

MPG

  1. Ville Kotamäki +17
  2. Björn Lindholm +24
  3. Ilkka Tamminen & Harri Hynönen +25

MPM

  1. Ville Piippo -10
  2. Thomas Mykkänen -5
  3. Patrik Ekström -4

MJ1

  1. Saku Anttila 0
  2. Jani Ikonen & Esa Salonen +3

MJ2

  1. Niko Rättyä -6
  2. Ville Ahokas -5
  3. Markus Pöysti +4

MPO

  1. Pasi Koivu -32
  2. Juho Parviainen -31
  3. Jalle Stoor, Leo Piironen & Lassi Hakulinen -23

Kaikki tulokset Kisakoneessa.