Kuukausi: huhtikuu 2013

804.02 Mandot

Vuoden 2013 sääntökirjaan tuli muutamia muutoksia. Näistä mando-sääntö on herättänyt paljon keskustelua – ja syystäkin. Pelkästään sääntökirjan avulla ei välttämättä pysty kaikkia tilanteita ratkaisemaan. PDGA:n sääntökomitean kanssa on asia nyt selvitetty ja tästä linkistä aukeava kuvasarja pyrkii selventämään nykyistä mando-sääntöä.

Keskustelutilaisuuksia jäsenseuroille

Liiton keskustelufoorumin jäsenseuraosiossa on tiedot hallituksen järjestämistä tilaisuuksista. Tähän osioon pitäisi olla pääsy kaikkien jäsenseurojen hallitusten jäsenillä. Jos kuulut edellä mainittuu joukkoon etkä näe seurafoorumia, ilmoita nimesi ja foorumin käyttäjätunnuksesi toiminnanohjaajalle sähköpostitse. Miksi tällaisia tilaisuuksia järjestetään? Frisbeegolf on Suomen nopeimmin kasvava urheilulaji. Jäsenmäärän kasvu on viimeisen viiden vuoden aikana ollut huimaa ja kasvu näyttää jatkuvan… Read more »

EuroTour #2 – Vilna

Vuoden 2013 Eurotourin toinen osakilpailu pelattiin Vilnassa, Liettuassa. Odotettavissa viime viikonlopun tapaan oli menestystä sinivalkoisten silmälasien läpi katsottuna. Mukaan ei ollut ilmoittautunut aivan yhtä suurta määrää pelaajia kuin Hollantiin, mutta keväisessä säässä pelattiin noin viidenkymmenen pelaajan voimin. Suurin kiinnostus kohdistui avoimeen sarjaan, missä oli mukana tukku suomen kärkikaartia. Jo lauantain ensimmäisen pelipäivän jälkeen näytti siltä,… Read more »

Dutch Open 2013

Suomen kesäkausi odottaa vielä tuloaan. Kilpailukausi on kuitenkin pikkuhiljaa pääsemässä käyntiin ja kuhinaa lajin ympärillä on ollut havaittavissa huomattavasti edellisvuosia enemmän. Ensimmäiset kotimaiset kisat ovat täyttyneet vauhdilla ja näyttää suomalaisia pelaajia riittävän massoittain myös ulkomaisille näyttämöille. Tänä viikonloppuna (6.-7.4.) pelattu Eurotourin ensimmäinen osakilpailu Hollannin Rijswijkissa oli osanottajalistojen mukaan melko suomalaispainotteinen. Kisan 90:stä pelaajasta kolmasosa kantaa… Read more »

Yhteenveto sääntöuudistuksista kilpailijoille

Vuodelle 2013 sääntökirjaa on päivitetty merkittävästi vuoden 2011 versiosta. Suurin osa muutoksista on rakenteellisia, mutta mukana on myös muutamia uusia käsitteitä ja joitakin varsinaisia sääntömuutoksia. Merkittäviä pelisääntöjä ei ole muutettu. PDGA:n sääntökirjasta on tulossa suomenkielinen painos lähiaikoina. Näitä toimitetaan jäsenseurojen yhteyshenkilöille edelleen jäsenistölle jaettavaksi. Varsinaista painotuotetta odotellessa sähköinen versio on jo luettavissa ja ladattavissa liiton… Read more »

Sääntöuudistuksia ja suosituksia kisojen järjestäjille

Vuoden 2013 säännöissä on muutama uudistus, jotka kilpailun järjestäjän pitää huomioida SFL:n alaisissa (PDGA-sanctioned) kilpailussa. OB:lle menneen heiton jälkeen pelaaja voi jatkaa yhden rangaistuheiton kera: – ylimenokohdasta max. 1m IB:n puolelta, tai – edelliseltä heittopaikalta, tai – Drop Zonelta, mikäli sellainen on ko. väylälle määrätty Näitä vaihtoehtoja voi rajoittaa vain PDGA:n Tour Managerin luvalla. Tämä koskee myös… Read more »