Näin vuoden – ja tällä kertaa myös puheenjohtajan – vaihtuessa on hyvä hetki hieman miettiä, missä tilanteessa frisbeegolf on nyt, ja millaisessa ympäristössä laji harrastajineen lähtee kohti uutta vuotta 2013. Frisbeegolfin suosion räjähdysmäinen kasvu on jatkunut jo monta vuotta. Kaikki merkit viittaavat siihen, että tämä tulee jatkumaan vielä ainakin joitakin vuosia. Mitä tämä käytännössä vaatii, onko frisbeegolf valmis kohtaamaan valtavan kasvun?
Frisbeegolfin ympärillä on monta eri intressiryhmää ja toimijaa. Seuraavassa on käsitelty frisbeegolfin tilannetta muutaman keskeisimmän ryhmän – harrastajat, kilpailijat, yritykset ja liitto – näkökulmista.
Harrastajat
Harrastajien määrä jatkaa edelleen huimaa kasvuaan. Tällä hetkellä käytännössä kaikki Suomen frisbeegolfradat (muutamaa poikkeusta lukuunottamatta) ovat kaikille avoimia, julkisissa puistoissa olevia ratoja. Tämä on toiminut hyvin kun harrastajamäärät ovat olleet vähäisiä ja kaikki harrastajat ovat tunteneet lajin säännöt ja etiketin, eikä ongelmia juurikaan ole ollut.
Nyt kun harrastajamäärät ovat räjähtäneet, yhä useampi rata lähentelee (näin ”vanhoihin hyviin aikoihin” tottuneen mielestä) käyttökelvottomuutta suuren pelaajamäärän vuoksi. Puistot ovat täyttyneet frisbeetä heittävistä, lajia ja sen sääntöjä tuntemattomista ulkoilijoista.
Menneitä ovat ajat, joilloin radoilla mahtui pelkän kiertämisen lisäksi myös halutessaan treenaamaan vaikka keskellä väylää. Menneitä ovat ajat, jolloin juuri koskaan ei tarvinnut jonottaa yhdellekään tiille. Edellisiä valitettavampaa on se, että menneitä ovat myös ajat, jolloin jokainen radalla liikkuja tunsi etiketin ja suhtautui kunnioittavasti niin kanssapelaajiin kuin muihinkin puistojen käyttäjiin. Tästä on aiheutunut jo lukuisia ongelmia, joista kertovat mm. ratojen purku-uhat, lukuisat yleisönosastokirjoitukset ja liittoon tulevat kysymykset ratojen turvallisuusmääräyksistä.
Kilpapelaajien määrä kasvaa tasaisesti, seurajäsenten määrä paljon nopeammin. Nopeiten kuitenkin kasvaa liittoon ja seuroihin kuulumattomien määrä
Ratojen määrän huima kasvu, harrastamisen edullisuus ja yhä edelleen suomalaisia kiehtova asioiden heittäminen takaavat sen, että harrastajamäärien kasvu ei käänny ainakaan ihan heti laskuun. Joissain piireissä on jo jonkun aikaa mietitty jonkunlaisen green card -järjestelmän käyttöönottoa. Ongelmana vain on se, että radat ovat julkisissa puistoissa, eikä ainakaan toistaiseksi millään taholla ole oikeutta evätä sinne pääsyä.
Kilpailijat
Frisbeegolfiin vakavammin suhtautuville urheilijoille on tarjontaa enemmän kuin koskaan. Oheisista kaavioista näkyy kilpailujen määrän nopea kasvu viimeisen kuuden vuoden aikana. Kaavioista näkyy myös se, että myös aktiivisten kilpailijoiden määrä on kasvanut jopa vieläkin nopeammin. Tästä seuraa se, että viimeisenä parina vuotena turhan monen kisan ilmoittautumiskäytäntönä on ollut nopeuskilpailu; ellet ole ilmoittautumassa heti kun ilmoittautuminen avautuu, voit unohtaa haaveet kisaan pääsemisestä.
Luonnollisesti suurin osa harrastajakunnasta ei suhtaudu kilpailemiseen kovin vakavasti, mutta pieni ja kasvava joukko harrastajia on selkeästi liikkeellä sillä mielellä, että jonain päivänä voisi aidosti kutsua itseään ammattifrisbeegolfaajaksi.
Oikeasta ammattilaisuudesta saamme kuitenkin haaveilla vielä pitkään. Kuulin taannoin Suomen palloliiton puheenjohtajan haastattelun, ja hän valitteli kuinka Suomi on liian pieni alue mahdollistaakseen jalkapallon ammattimaisen harrastamisen. Jalkapallon, joka on kuitenkin maamme harrastetuimpia kilpaurheilumuotoja! Muutamia maailmanluokan ammattilaisia kotimaisesta jalkapallosta löytyy, mutta vain harva sillä voi itsensä elättää.
Ammattiurheilua frisbeegolfista tulee ehkä aikanaan, sitä odotellessa meidän on keskityttävä saamaan perusrakenteet kuntoon. Kilpailujärjestelmää on hiottu ja aktiivisesti kehitetty liiton perustamisesta lähtien. Ensi vuodelle ei ole tulossa mitään merkittäviä uudistuksia, joten lienee paikallaan olettaa, että kilpailujärjestelmä sinänsä on kunnossa – nykyiselle harrastajamäärälle. Hyvin pian olemme kuitenkin siinä tilanteessa, että kilpailuihin osallistumista on alettava rajoittaa. Tähän asti kaikki kilpailijat ovat olleet enemmän tai vähemmän samalla viivalla. Tulevaisuudessa tulemme melko varmasti näkemään jonkinlaista tasoluokittelua, muissa lajeissa näitä kutsutaan divareiksi tai sarjoiksi. Kaikki pelaajat eivät enää yksinkertaisesti mahdu samoihin kisoihin.
Yritykset
Lajin kasvu on mahdollistanut myös kaupallisten tahojen kiinnostumisen frisbeegolfista. Minun tullessani puheenjohtajaksi v. 2009 Suomessa oli vain kourallinen yrityksiä, jotka tekivät liiketoimintaa frisbeegolfiin liittyen. Kaikki näistä olivat käytännössä frisbeiden maahantuojia ja/tai jälleenmyyjiä. Nyt v. 2012, kaikkia alan yrityksiä ei enää yhden käden sormilla lasketa. Pelkän frisbeevälineiden myynnin – jota sitäkin tekee yhä useampi perinteinen sekatavarakaupan ja urheiluvälineiden myynnin toimija – ohelle on syntynyt koko joukko myös muuta toimintaa: ratojen suunnittelua ja rakentamista, koulutustoimintaa, yritystapahtumia ja jopa frisbeiden ammattimaista värjäystä! Ja onpa nähty joitakin kivijalkamyymälöitäkin.
Tämä on ilahduttavaa kehitystä ja voimme vain toivoa, että yhä useampi löytää toimeentulonsa frisbeegolfin parista. Vain tämä mahdollistaa nykyaikaisen huippu-urheilun.
Yhteisiä “pelisääntöjä” siitä, millaisin periaattein frisbeegolfratoja tehdään tai miten frisbeegolfista kerrotaan aloittelijoille, ei kuitenkaan ole olemassa. Niinpä kukin taho toimii parhaaksi katsomallaan tavalla. Frisbeegolfin kehityksen kannalta on huono asia, että ei ole olemassa yhteistä käsitystä siitä, mitä on frisbeegolf, millaisia radoilla sitä pelataan ja miten sitä opetetaan.
Muut aktiivit ja ”laji-niilot”
Tämän hetken koko frisbeegolftoiminta pohjautuu lähes täysin talkootyöhön. Elämme keskellä suurta buumia. Olemme seksikäs laji. Media on meistä kiinnostunut, yritykset haluavat kokeilla ”uutta” lajia firmagolfien muodossa, kunnat haluavat tarjota asukkailleen uusia harrastusmahdollisuuksia. Sitten kun buumi loppuu, mitä jää jäljelle? Jos Suomesta loppuu talkoointo, koko laji kuihtuu ja kuolee hitaasti.
Suurta osaa varsinaisesta toiminnasta pyörittää joukko ihmisiä, joiden mielestä on mukavaa järjestää asioita. Tämä joukko ei näy kilpailujen tuloslistan kärjessä. Osa siitä näkyy ehkä virtuaalimaailmassa, mutta suuri osa ei edes siellä. Näiden pyyteettömien ihmisten ansiosta meillä ylipäätään on jotain toimintaa. Tänä päivänä kisan järjestäminen ei ole pikkujuttu, joka hoituu vaikka vasemmalla kädellä vähän hutaisten. Vielä 6 vuotta sitten kisan pystyi järjestämään vaikka yksi ihminen ilman suurempaa ennakkovarautumista, mutta nykyään kun kisoissa on lähes poikkeuksetta yli 50, usein jopa lähemmäs 150 pelaajaa, jotka ovat aina vain vaativampia, tarvitaan paletin pyörittämiseen isompi joukko tekijöitä ja ennen kaikkea vastuunkantajia.
En voi kuin esittää nöyrimmät kiitokseni ja hatunnostoni kaikille teille jäsenseuroista löytyville ja muille päivittäisestä toiminnasta piilossa oleville henkilöille, joiden ansiosta harrastajillamme on paitsi laadukkaita ratoja, joilla pelata, myös järjestettyjä tapahtumia joihin osallistua.
Kiitos.
Tästä näkyy hyvin jäsenseurojen ja järjestettyjen tapahtumien määrän välinen yhteys
Suomen frisbeeliitto?
Jotta tulevaisuus olisi turvattu, tarvitaan vahvempi liitto, joka voi järjestelmällisesti kehittää lajia eteenpäin, tuottaa ohjattua junioritoimintaa ja hoitaa yhteisiä asioita.
Heti alkuun on syytä muistuttaa, että liitto on yhtä kuin sen jäsenistö. Näin ollen liiton toimintaa on kaikki se, mitä jäsenseurat järjestävät. Tämän lisäksi on se pieni osa toimintaa, jonka hallitus ja liiton työntekijä(t) tekevät. Toistaiseksi liiton hallitus on lähinnä vastannut kilpailujen ja kiertueiden säännöistä sekä korkean tason organisoinnista. Yhteistyö PDGA:n ja Euroopan muiden maiden kanssa on myös hallituksen vastuulla. Joitain yksittäisiä muitakin tekemisen muotoja on ollut (kuten ratasuunnittelua ja koulutustilaisuuksia). Tulevaisuudessa liitolta kuitenkin vaaditaan paljon enemmän, jotta toiminta pysyy hallinnassa.
Jotta liitto pystyisi palveluillaan vastaamaan jotenkin jatkuvasti kasvavan harrastajien ja alalla toimivien yritysten määrän mukanaan tuomiin haasteisiin, vaaditaan liitolta tulevaisuudessa paljon enemmän kuin tähän asti. Toteutuakseen tämä vaatii jatkuvia ponnisteluja yhteisen hyvän eteen niin hallitus-aktiiveilta, jäsenseurojen jäseniltä kuin muiltakin frisbeeurheilun alalla toimijoilta. Liiton hallituksen puolelta työ rakenteiden vahvistamisen eteen on jo aloitettu: viime vuoden aikana vietiin läpi strategiatyö, jonka myötä saatiin synnytettyä liiton Visio 2022. SFL on myös hakenut valtionapua ensi kerran sitten vuoden 2003.
Yksin nämäkään eivät vielä riitä. Mahdollisen valtionavun turvin aikeissa on palkata työntekijä/työntekijöitä myös ensi vuodelle. Tämän kokoisen organisaation pyörittäminen puhtaasti hyväntekeväisyyspohjalta on osoittautunut vähintäänkin haastavaksi. Hallituksen ja mahdollisen/mahdollisten työntekijöiden lisäksi tarvitaan edelleen myös jäsenseurojen yhteistä panosta ja ennen kaikkea toiminnan fokusointia yhteisen vision suuntaiseksi.
Seurojen ja henkilöjäsenten määrä näyttelee merkittävää roolia niin valtionavun jakoperusteissa, kuin lajimme julkisuuskuvan muodostamisessakin. Jotta saamme parhaiten ajettua kaikkien harrastajien etuja, on ensiarvoisen tärkeää, että mahdollisimman moni harrastaja liittyy yhteiseen perheeseemme. Parin viime vuoden aikana uusia jäsenseuroja onkin syntynyt ilahduttava määrä. Nyt on sinunkin hyvä hetki miettiä, voisitko liittyä johonkin olemassaolevaan jäsenseuraan tai voisitko perustaa uuden.
Valoa elämään
Viimeiset pari vuotta on ollut mullistusten aikaa myös liittosektorilla. Jo parin vuoden ajan on puhuttu uudesta liikuntalaista ja sen mukanaan tuomista muutoksista valtionapujen jakoperusteisiin. Valtiovallan selkeä tahto on tukea urheilua, ei yhdistyksiä. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että lajiliittoja kannustetaan yhdistymään suuremmiksi kokonaisuuksiksi ja hakemaan synergiaetuja.
Mallia yhdistymisistä on nyt näytetty myös ylimmällä tasolla. Suomen Liikunta ja Urheilu SLU ry, Nuori Suomi ry, Kuntoliikuntaliitto ry ja Suomen Olympiakomitea ry perustivat uuden kattojärjestön kesäkuussa 2012. Tämän järjestön nimi on Valo, Valtakunnallinen liikunta- ja urheiluorganisaatio ry.
Myös Suomen frisbeeliiton kohdalle kohdistuu jonkinlaisia yhdistymispaineita. Luontevin yhteistyökumppani olisi Suomen liitokiekkoliitto, jossa myös harrastetaan frisbeen heittämistä. Alustavia neuvotteluita ja pohdintoja yhdistymisistä on käyty jo useamman vuoden ajan. Toistaiseksi asiaa ei kuitenkaan olla edistämässä lähinnä siksi, että kukaan ei ole kokenut asiaa riittävästi omakseen. Tässä olisikin nyt tilausta sille, että joku pohtisi asian hyödyt ja haitat sillä tasolla, että jäsenistö voisi tehdä asiasta rationaalisen päätöksen. Toistaiseksi vasta-argumentointi on ollut lähinnä tasolla ”olemme kaksi eri lajia” tai ”mitä hyötyä siitä muka on” ja ”eikö sitten jääkiekko ja skeet-ammunta kuuluisi samaan liittoon, molemmissa käsitellään kiekkoja”.
On totta, että ultimate ja frisbeegolf ovat eri lajeja. Entä sitten? Kyllähän lajit selkeästi sukulaisia ovat ja jatkossa kun kehitetään lajiharjoitteita ja valmennustoimintaa, niin kummankin lajin harrastajat voisivat ihan yhtä hyvin osallistua yhteisiin treeneihin. Eri lajeja ovat myös mäkihyppy ja yhdistetty, silti ne kuuluvat samaan lajiliittoon, Finnjumping ry. Tai kuuluivat: juuri äskettäin nimittäin Finnjumping liittyi takaisin Suomen hiihtoliittoon muodostaen näin kaikki alppi- ja hiihtolajit kattavan, vahvan lajiliiton. Jos jopa näin suurten lajien edustajat ovat todenneet, että yhteisiä hyötyjä on löydettävissä, miksi se ei meiltä onnistuisi? On tyhmää resurssien haaskausta keksiä kunkin lajin parissa kaikki pyörät uudelleen. Liiton kasvaessa myös rutiinitoimintojen (jäsenistön hallinta, taloushallinto ja muut toimistopalvelut) hoitaminen olisi tehokkaampaa, jos ne hoidettaisiin isompina kokonaisuuksina ammattilaisten voimin.
Yhteiset pelisäännöt
Tällä hetkellä lajimme on vielä nuori ja sen voisi sanoa olevan ”villi länsi” -vaiheessa. Oikeastaan ainut asia, josta vallitsee suuri yksimielisyys, on lajin pelisäännöt. Toki sääntökirjassa on joitain kohtia, mistä kaikki eivät pidä, mutta silti sääntöjä noudatetaan enimmäkseen hyvin. Joitain sääntöpoikkeustapauksia tiedetään, mutta silti pitäisin tilannetta hyvänä.
Kaikki muu onkin sitten heikommalla tolalla. Meillä ei ole yhteistä standardistoa sille, millaisia harrastuspaikkoja voi rakentaa. Kenttä on tällä hetkellä avoin kaikille, ja kuka tahansa voi tehdä sellaisen radan kuin huvittaa, ja alkaa järjestää siellä haluamaansa toimintaa. Kuka tahansa voi tarjota lajiopetusta, ilman että palvelun ostajalla on mitään mahdollisuutta tietää, onko kouluttajalla edes lajin perustiedot hallussa.
Tarvitsemme enemmän yritystoimintaa lajin pariin, mutta sitä ennen tarvitsemme yhteisesti hyväksytyt raamit, jonka puitteissa liiketoimintaa käydään. Tämä työ on jo pitkällä, ja uskon että ensi vuoden vaihteessa olemme huomattavasti valmiimpia.
Lopuksi
On ollut todella mielenkiintoista ja antoisaa seurata aitiopaikalta frisbeegolfin kehittymistä pienestä marginaalilajista koko Suomen nopeimmin kasvavaksi urheilumuodoksi. Varmasti yhtä mielenkiintoista on olla mukana tekemässä seuraavaa jättihyppyä, toteuttamassa SFL:n uutta visiota. Haikein mielin jättäydyin pois liiton hallituksesta niin monen vuoden jälkeen, mutta tuli aika tunnustaa omat rajansa. Päätöstä helpotti se, että uudeksi hallitukseksi saatiin jälleen kerran osaava ja innostunut porukka. Ja ennen kaikkea, puheenjohtajan penkille saatiin uutta, osaavaa verta.
Seuraavaksi siirrynkin miettimään lajin kehittymistä jäsenseuran puolelta, Talin Tallaajien hallituksesta käsin. Birdie-rikasta uutta vuotta 2013 kaikille!
—
Sami Poimala
SFL:n hallituksen jäsen 2005-2012
SFL:n puheenjohtaja 2009-2012