EM-kisat: Treenejä ja odottavia tunnelmia

Avoimillakin väylillä olisi spotterille töitä

Tämän vuoden Euroopan mestaruuskilpailut järjestetään Colchesterissa, Essexin yliopiston häikäisevän kauniilla kampuksella. Ensimmäiset suomalaiset olivat saapuneet paikalle jo sunnuntai-iltana, mutta varsinainen kisaviikko käynnistyi maanantaina.

 

 

 

 

 

 

 

 

Longest Drive kiskotaan autotien viertä kulkevaa väylää pitkin.

Pohjoismaisesta näkökulmasta katsottuna viime vuosina EM-kisoihin on alettu suhtautua ehkä turhankin kyynisesti järjestelyjen osalta. Valitettava tosiasia kuitenkin on, että taustalla on huonoja kokemuksia lähes kaikilta kisajärjestelyiden osa-alueilta. Monet ovatkin olleet hieman peloissaan siitä, miten britit suoriutuvat tällaisten kisojen järjestämisestä. Ainakaan vielä maanantaina ilmassa ei ollut ”urheilujuhlan tuntua”, mutta ehkäpä tästä pikkuhiljaa alkaa kisafiilis kohota.

 
Positiiviselta puolelta on sanottava se, että kampus sinänsä on hyvä alue kisoille: majoitus on radan välittömässä läheisyydessä, alueelta löytyy tarvittavat pakolliset palvelut kahviloineen, ravintoloineen ja kauppoineen. Jäämme jännityksellä odottamaan, ilmestyykö radalle kisakierroksien ajaksi todella kuumeisesti kaivattuja spottereita.