Meresmaa toinen Santa Crutzissa

Kovatasoinen kärkiryhmä

Kovatasoinen kärkiryhmä

Jussi Meresmaa edusti Suomea näyttävästi Santa Crutzissa järjestetyssä Ice Bowl kisassa. Kovatasoisessa kilpailussa oli osallistujina mm. maailmanmestarit Avery Jenkins ja Nathan Doss. Kilpailu oli yhden päivän kestävyysrääkki. Kisassa pelattiin De La Vegan 27 väyläinen rata kahdella lisäväylällä kahteen kertaan peräkkäin. Eli 58 väylää yhdessä päivässä.

De La Vega est. 1984De La Vega on hieno ja haastava metsärata rinnemaastossa. Vaativat väylät kulkevat jättimäisten puiden ja jyrkänteiden lomassa. Radan jokaisella väylällä on kolme valinnaista korin paikkaa joten variaatioita radasta lyötyy riittävästi. Tämä kilpailu pelattiin lyhyille korin paikoille. Tämän maailmanmestari Nate Dossin kotiradan jokainen väylä on nimetty ja kertoo jotain väylän luonteesta, esimerkkinä putterilla heitettävä väylä ”gravity” jossa pieni kulmavirhe voi aiheuttaa kiekon karkaamisen 60m päähän korista. Rata huipentuu viimeiseen väylään nimeltä ”top of the world”, väylän tiiltä näkee Santa Crutzin kaupungin sekä meren.

”Hauskaa Oli” toteaa Meresmaa haastattelussa. Kisa oli nimensä mukaisesti suhteellisen rankka, ensimäinen kierros alkoi seitsemältä aamulla ja kisa päättyi viimeisien auringonsäteiden myötä illalla.  Ensimäisen kierroksen Meresmaa heitti 6 alle Par ja toisella kierroksella korttiin kirjattiin 15 alle ihannetuloksen. Tämä on kovan luokan tulos sillä radalla kasvanut Nate Doss kirjautti viimeisellä kieroksella korttiin uuden rata ennätyksen, 16 alle Par. Yhteistuloksessa Meresmaa sijoittu tuloksella 21 alle par hienosti sijalle 2. Hänen eteensä kiilasi vain Nate Doss. Kolmanneksi tuli hallitseva maailmanmestari Avery Jenkins tuloksella 17 alle par. Kilpailun osanotto oli huima, pelaajia oli 113 jakautuen Amerikkalaiseen tyyliin useaan eri divisioonaan.

Frisbeejuoruja mailmalta:

USDGC 2009 mestari Nikko Locastro voidaan hyllyttää jenkkien tourilta jatkuvien sääntörikkomusten vuoksi, viimeisimpänä tempauksena PDGA marshalin, Jay Reddingin antaman varoituksen kumittaminen pois tuloskortista ennen kortin palautusta. SFL seuraa tilanteen kehittymstä.